torstai 14. helmikuuta 2008

Oikutteleva vahti

Eilen oli kova viima ja vaikka pakkasta ei ollutkaan kuin ehkä asteen verran oli keli melkoisen hyytävä. Kenties se kävi myös lenkkiseuralaiseni luihin ja ytimiin, sillä talvimanttelistaan huolimatta lenkkeily kylmässä säässä ei huvittanut. Pakolliset jalannostot suoritettuaan rintamasuunta kääntyi kotiin päin eikä siinä enää auttanut takapuolesta työntäminen, hihnasta hinaaminen, maanittelu, kehuminen tai sättiminen.

Lannistuneen lompsuttelin siis hihna piukkana kävelevän koiran jäljestä takaisin kotiin, vasta viiden minuutin ulkoilun jälkeen. Huolestuneena mietin vaivasiko nivelrikon jäljiltä leikatut polvet sitä viimassa vai oliko kyseessä vakavampi sairaus? Yleensä töistä tullessa jaloissa pyörii lenkille malttamattomana vinkuva koira, siksi tämän kaltainen käytös ihmetytti ja epäilytti.

Edellispäivänä ruokakin jäi kuppiin täysin koskematta. Pettymys paistoi koiran silmissä kun keittiön mattoa ei saanut kasattua kupin päälle ja jemmattua ruokaa pahan päivän varalle.

Ehkäpä talonvahtia vaivaa kevätväsymys tai nenään tulvii ihania tyttöjen tuoksuja. Tai ehkä eilen mielessä kaihersi tiskipöydälle jäänyt ruokakuppi ja edellispäivältä tyhjäksi jäänyt maha komensi kotiin ennemmin kuin reippailemaan koiranilmalla.

Ei kommentteja: