maanantai 5. toukokuuta 2008

Paras vappu ikinä

Ihmeellistä mitä viikon lämmin aalto tekee puutarhassa! Kukat ja puut ovat aivan lehahtaneet eloon ja ensimmäiset kukatkin ovat jo nousseet vuorenkilpipenkkiin. Pian paljastuu talven näännyttämät tyhjiksi jäävät kolot mutta toisaalta myös selviytyjät. Jälkimmäiseen ryhmään taitaa kuin taitaakin kuulua liljapenkkini vaikka ehdin jo myyräressun kirota aiemmin kaivamistaan kolosista. Kovin perusteellista tuhoa se ei ainakaan ole tehnyt jos nyt muutaman mukulan onkin kenties popsinut poskeensa.

Selviytyjien listalle pääsee myös ihanainen hevoskastanjani. Eilisessä auringonpaisteessa se jo oikoi myttyisiä lehtiään. Vapun kaikki neljä vapaapäivää kului pihatöissä. Selän vihlonnasta tietää että multaa tuli kärrättyä useampi kymmenen kuormaa uudelleen rakennettuun perennapenkkiin ja nurmikkoa on revitty ja uudelleen istutettu toiselle puolelle pihaa kottikärrykuormittain. Fyysinen rasitus on vienyt ajatukset muualle, mutta sen lisäksi olen nauttinut miehen kanssa yhdessä puuhailusta. Yhdessä on ollut mukavaa suunnitella ja ideoida, ahertaa lapion varressa ja nauraa mahat kippurassa. Paitsi yksilö- ja pariterapiaa taitaa puutarhanhoito olla terapiaa koko perheelle, sillä Pele osallistuu multaisin kuonoin mihin vain hihna ylettää. Mieluiten se taitaisi kuitenkin ottaa kompostinhoitajan roolin...

Ajattelin, että rentouttavan mullassa möyrinnän jälkeen työnteko maittaisi jälleen ja että kovin kateissa ollut motivaatiokin ehkä löytyisi paremmin. Päinvastoin: työnteko maistuu entistä vähemmän ja mieli palaa ennemmin lapion varteen pionipenkkiä kaivamaan. Tulevaisuuden suunnittelu pyörii yhä takaraivossa, mutta tunne muutokseen heittäytymisestä vaihtelee. Toisina päivinä näen itseni yrittäjänä, toisina epäröin suuren asuntolainan ja muiden epävarmuuksien takia. Tiedän toki, ettei täysin varman päälle voi suunnitella, mutta mielestäni on vain realismia ottaa huomioon esimerkiksi että vain toisen palkalla emme selviä pitkään edes arjen välttämättömimmistä kuluista. En siis hautaa ajatusta uudesta tulevaisuudesta kesäksi, vaan hauduttelen, kehittelen ja jalostan. Kenties kesä kirkastaa ajatukseni senkin suhteen ja viimeistään syksy tuo mukanaan uskalluksen.

Ei kommentteja: