perjantai 4. heinäkuuta 2008

Kultasiskoni

Eräs vahvimmista lapsuusmuistoistani liittyy Astrid Lindgrenin Kultasiskoni-kirjaan. Äitinikin muistaa kertoa, että opus lainattiin kirjastosta kerta toisensa jälkeen ja jokaisella kerralla tarina oli yhtä kiehtova ja sai pienen tytön mielikuvituksen liitämään. Kirjan tytöllä on mielikuvitussisar Ylva-Lii, jonka luo pääse ruusupensaan alta ja jonka koti onkin valtakunta jossa sisarukset ovat prinsessoja, saavat aina pannukakkuja syödäkseen ja leikkivät mustien villakoiranpentujensa kanssa tai ratsastavat hopea- ja kultakavioisilla hevosillaan. Parasta tarinassa oli kuitenkin, että vaikka kaikki paljastuukin mielikuvitukseksi lopussa, tytön hartain toive omasta koiranpennusta toteutuu. Jos on yhtään lukenut aiempia kirjoituksiani, ei tarvitse olla neropatti ymmärtääkseen, että nuo kaksi olivat myös omat hartaimmat haaveeni pikkutyttönä.

Vahvan tarinan lisäksi kirjan kuvitus on huiman hieno. Mielestäni se eroaa hienolla tavalla perinteisistä satukirjakuvituksista. Se myös ilmentää upeasti sitä, että tapahtumat sijoittuvat tytön mielikuvitukseen, fantasiamaailmaan. Ehkäpä se toisaalta kuvastaa myös aikakautta, 70-luvun loppua, jolloin kirja on kirjoitettu - aikaa jolloin värit saivat olla värejä, rohkeita ja räväköitä.

Vaikka yhä luen melko paljon, en muista toista kirjaa, joka olisi tehnyt näin lähtemättömän vaikutuksen, jonka tarinaa muistelisin aika ajoin ja joka omalla tavallaan olisi vaikuttanut minuun yhtä paljon. Varmasti kirjakokemuksellani on osansa esimerkiksi rakkaudessani piirtämiseen tai siihen, että visualistina kuva kertoo minulle enemmän kuin sanat koskaan kykenevät.

Ihmeellistä kyllä en koskaan saanut kirjaa omakseni. Olen vuosia yrittänyt haalia sitä nettiantikvariaateista ja kysynyt kustantajalta olisiko uutta painosta odotettavissa. Turhaan. Viimein muutama vuosi sitten löysin ruotsinkielisen uuden painoksen nettikirjakaupasta. Tuttu tarina ja tutut kuvat muistuivat heti mieleen, mutta löytyi jotain uuttakin: kirjan tytöllähän olikin pikkuveli! Kirjailija kai ajatteli kirjaa kirjoittaessaan vanhemman lapsen kokemuksia uuden, nuoremman perheenjäsenen tullessa taloon. Minulle se taas oli tähän saakka ollut ainoan lapsen tarina, haave sisaruksesta ja suloisesta koiraystävästä.

Pitäisiköhän lomalla tehdä retki kaupunginkirjaston lastenosastolle muistoja verestämään?

2 kommenttia:

Ylva kirjoitti...

Myös minun lapsuuteeni kuuluu tämä kaunis satu. Monet kerrat pyysin äitiäni lukemaan kyseisen sadun joka löytyi eräästä Lindgrenin novellikokoelmasta.

En tiedä miksi mutta mieleeni on jäänyt(vääristynyt?) muisto siitä että tytön nimi olisi suomeksi Liisa. Alkuperäisversiossa se kuitenkin on Barbro... olen ehkä itse muuttanut nimen muistissani, sillä parhaan ystäväni nimi on Lisa. :)

/Ylva

Rouva Huu kirjoitti...

WSOY on juuri ottanut Kultasiskoni-kirjasta uusintapainoksen, joten kuvakirja on taas suomalaistenkin Lindgrenin fanien tavoitettavissa!