sunnuntai 10. elokuuta 2008

Antiikkiostoksilla

Piipahdimme eilen launtaina piskuisilla antiikki- ja keräilymessuilla miehen kotikylässä. Harmiksemme huonekaluja oli myytävänä vain muutamia kappaleita ja suurin osa tarjonnasta keskittyi astioihin ja koriste-esineisiin. Paikkana paikallinen tanssilavakaan ei ollut paras mahdollinen esineiden tarkasteluun, sillä valaistus oli hämyinen eikä luonnonvaloa tullut lainkaan. Kotiin tuomisiksi löytyi kuitenkin ihanat messinkikellot, jotka aikanaan ovat kilkattaneet laitumella kesästä nauttineiden lehmien kaulassa. Myyjä piti kelloilla melko kovaa hintaa, mutta munkkikahvit lavan kahviossa pehmittivät miehen ja aarre löysi paikkansa kotona suuren korin kahvasta, aivan takan läheisyydestä.

Bongasimme kylän urheilukentältä myös pienimuotoisen koiranäyttelyn, johon osallistui myös Pelen mielestä kolme aivan hurmaavaa bokseri-neitosta. Tytöt eivät Pele yrityksistä lähikontaktiin oikein innostuneet ja hiljaa murisemalla ilmoittivat ettei lähelle ole tulemista.


Ja jotta lauantai-ilta ei olisi mennyt pelkäksi sateen pitämiseksi sohvan nurkassa päätimme illalla leipoa vielä ihanan tuoksuisia korvapuusteja. Oikein mukava päivä siis!

2 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Hei! Tulin vastavierailulle, kun kävit meidän Unnin blogissa. Puutarhabloginihan onkin ollut olemassa jo vuosia. Minä kävin täällä muistaakseni viime viikolla ensimmäistä kertaa.Laitoin blogisi heti suosikkeihini blogilistalla.
Nuo kellot ovat ihastuttavat. Tervetuloa vain Villiin pihaan sekä koiruuksia ihastelemaan.

Sylvia kirjoitti...

Ihana antiikkilöytö! Kuvan nähtyäni kauhistuin hetkeksi että olette ostaneet Pelelle uuden kaulapannan, mutta onneksi se olikin vain koriste, hih:)

Blogissani odottaa sinua ylläri, käypä noutamassa!