perjantai 1. elokuuta 2008

Joka sortin lomailua

Kaksi viimeistä lomaviikkoa ovat menneet niin nopeasti kaikenlaisen mukavan puuhailun lomassa, että blogin päivitys on jäänyt. Ainoa kotiseudun ulkopuolelle suuntautuva lomamuisto tälle kesälle oli ostos- ja huvireissu serkun kanssa Kööpenhaminaan. Ehdimme aamukoneella juuri parahiksi ostoskaduille ja pikkuruisiin sisustusliikkeisiin ja helteinen kaupunki todella antoi meille parastaan: kunhan ei eksynyt täyteen ammutulle vaateostoskadulle kaikkialla välittyi laiska ja rauhallinen, kutsuva tunnelma. Pieniä liikkeitä oli kiva koluta ja tarttui mukaan jokunen ostoskin. Iltapäivän kruunasi lounas marokkolaisessa teehuoneessa, jonka savolaistytölle eksoottinen ruoka maistui erinomaiselle kasvissamosoineen, kurkkuraitoineen ja kaikkineen!


Osoittauduimme serkun kanssa myös hyviksi matkakumppaneiksi - oli mukavaa viettää aikaa ihan kaksistaan. Reissusta jäi siis kaikin puolin lämmin ja mukava, hyvä mieli ja olisikin mukava palata Kööpenhaminaan miehen kanssa ja tutustua kaupunkiin kunnolla, ajan kanssa. Olisipa ihanaa, jos edes hitunen paikallisesta tunnelmasta, rohkeudesta sisustaa kodikkaasti, mutta yltäkylläisin värein tarttuisi tänne meille. Meitä savolaisia ainakin tuntuu vielä vaivaavan jonkin asteinen ujous erottua ja uskaltaa, on parempi tehdä niin kuin muutkin ovat tähän asti tehneet. Hmm... lupaanpa siis jos joskus oman liikkeen avaan hakea innoitusta vaikkapa juuri Kööpenhaminan putiikeista ja tuoda omalta osaltani eloa tämänkin kaupungun harmauteen.

Poikkesimme kotimatkalla Helsingistä vielä kivikaupassa hakemassa viime hetken ideat uusia rappusia varten. Helteisenä päivänä myös Pele oli otettava kiertämään suurta kenttää, jonne eri kivilaatujen lisäksi oli pystytetty erilaisia malliesimerkkejä muureista kivirappusiin ja istutusaltaista suihkulähteisiin. Helle tuskastutti kai kaikkia kolmea, mutta nauru hiipi suupieleen viimeistään kun erään kivikasan takaa pienen tytön ääni kajautti "Äiti kato, tuolla on sellainen apinakoira!" :). Niinpä niin... taitaa se jokunen postaus takaperin tekemäni luonnehdinta pitää paikkansa...

Viime postauksen jälkeen on myös muurin rakennus ottanut aimo harppauksen. Kuvassa maa-ainekset on vielä levittämättä tukimuurin taakse, mutta todellisuudessa sekin on tehty ja ensimmäiset kasvitkin on jo istutettu! Miehen vinosta hymystä päätellen en hänen mielestään osunut aivan naulan kantaan huudahtaessani, että viimein päästään tähän muurin rakennuksen pääasiaan eli kasvien ja pensaiden istutukseen... Niin, kai sitä oli asian ytimessä oltu jo viikkotolkulla ja välillä jo kyllästymiseen astikin.


Kokonaisuudessaan koko muurinakennusprojekti oli siis vähintäänkin hikinen, eikä vähiten minulle vaan miehelle ja apurille, joille suurin kiitos tietysti kuuluu. Mutta varmasti heitäkin ovat lämmittäneet naapurien kehut hienon näköisestä muurista ja ylpeys oman käden jäljestä. Myös isäni, joka usein saattaa olla jäyhä ja vähäsanainenkin kommentoimaan muiden aikaansaannoksia intautui kehumaan. Hänestä jokainen kommentti muurin upeasta ulkonäöstä ansaitsee jatkossakin ylpeyttä kuultavan kommentin "...ja miten hyvin tehty!". Työn määrää voi yrittää suhteuttaa ajattelemalla vaikkapa, että pelkästään maata on rakentaessa siirretty edestakaisin noin 30 tonnia jos muurin kivetkin lasketaan mukaan! Onneksi urakkaan ei siis tarvinnut ryhtyä pelkän lapion ja kottikärryjen kanssa... Kunhan saan tänään hankkimani loput pensaat ja perennat istutettua laitan vielä kuvia kokonaan valmiista muurista.

Vaan sisältyipä lomaan pikkuriikkisen muutakin kuin pelkkää työntekoa...

Onneksi eilen, torstaina ehdimme nimittäin myös lomailla :). Paetaksemme työleiriä pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja suuntasimme Saimaan rannalle, upealle valkoiselle hietikolle. Mahtava ranta taitaa olla sen verran syrjässä, ettei se helteestä huolimatta ollut houkutellut kauheaa väenpaljoutta, joten meille löytyikin oma pikku rantatilkku jonne oli hyvä levittäytyä eikä Pelen ollut ihan välttämätöntä vahtia silmä kovana naapuriseurueen pikkukoiraa.


Ihanan lämmön helliessä, rantavedessä kahlaillessa ja varpaat syvälle hiekkaan upotettuina mieleen tulivat lapsuuden leppoisat kesät, jotka aina tuntuivat olevan paahtavan helteisiä. Koska rakas Rauhala-mökkimme, jonka jaoimme serkun perheen kanssa ei sijainnut järven rannalla oli päivittäinen rituaalimme kävellä metsäpolkua pitkin läheiselle uimarannalle eväiden, uimalelujen ja vilttien kera. Serkun kanssa suurinta hupia oli uida surffauspelastusliivit päällä, ne eivät kellauttaneet väkisin selälleen ja ne päällä jaksoi kauhoa koiraa, sammakkoa, pappia, selkää, ties mitä ja tietysti hypätä laiturin nokasta mitä ihmeellisimpiä uimahyppyjä. Erityisen mieluisat liivit olivat kuitenkin kummieni läheisellä mökillä, jonka rannassa pieni sauna oli lämpimänä joka päivä, koko päivän: ei siis muuta kuin liivit niskaan ja katuharjan kanssa laiturilta järveen ja harjaa apuna käyttäen tunnustelemaan läheisen ison kiven sijaintia. Isolla karilla oli sitten mukavaa paistatella, kun vettä kaukana rannasta olikin vain muutaman kymmenen senttiä. Mistähän se johtuu, että vaikka vesi eilenkin oli taatusti lämmintä en missään vaiheessa uskaltautunut uimasilleen... entinen vesipeto siis tyytyi lekottelemaan auringossa ja heittelemään resuista frisbeetä apinakoiralleen...

1 kommentti:

Sylvia kirjoitti...

Reissu oli kyllä mukava! Aivan mahtava tuo kadulla otettu valokuva, jossa näkyy pöytäliinarullia!!!

Upealta näyttää muuri ja istutukset! Löysittekö kivikaupasta ideaa portaisiin sitten?

On muuten ihmeellistä miten hyvin jotkut lapsuuden muistot, erityisesti Rauhalasta, mummolasta ja kummiesi mökiltä ovat tallettuneet mieleen. Kylänraitin ja mökin pihapiirin maisemat ovat vieläkin elävinä verkkokalvoilla, uimapolun hiekan ja ruohotupsut voi vieläkin tuntea jalkapohjissa, jokaisen mutkan ja mäennyppylän osaisi vieläkin kulkea vaikka unissaan! Montaakaan lapsuuden hetkeä Espoosta en muista enää noin aidosti. Kai ne elämykset ja kokemukset mökillä ovat vaan olleet niin eri kaliiperia:) Hauskaa kun kirjoittelet niistä!