keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Muistoja kesästä

Ihana, aurinkoinen syyssää on hellinyt tätä osaa Suomesta koko viikonlopun ja alkuviikon. Kesäksi sitä ei voi kutsua enää hyvällä sydämelläkään, sillä aamun kokonaiset neljä lämpöastetta houkuttelee lähinnä etsimään pipot ja lapaset kaapin perukoilta taas käyttöön. Surukseni myös kaunis hevoskastanjani tuntuu luovuttaneen kamppailun ensin kevään yöpakkasten, sateisen kesän ja nyt aikaisin tulleiden hallaöiden edessä. Toivon silti yhä, että se selviäisi talven yli.

Onneksi sateesta ja kylmyydestä huolimatta aloitteleva viherpeukalo sai ilonaiheitakin: siemenestä kasvatetut pelargoniat kasvoivat ja voivat hyvin ja jokaikiseen ilmaantui myös kaunis kukka. Väriltään ne vaihtelivat valkoisesta vaaleanpunaiseen ja perinteiseen helakan punaiseen.


Ihmeekseni onnistuin myös kasvattamaan ihka ensimmäisen kukan muutaman vuoden vanhaan kärhööni. Mielessä sitä istuttaessa tosin oli kauniisti suurta pajunrunkoa kiertävä ja valtoimenaan kukkiva köynnös, mutta iloitsen toki yhdestä peukalonpäänkokoisesta kukastakin. Sentään en onnistunut nitistämään kärhöparkaa, joten jokainen parannus siitä on pelkkää plussaa :).


Eräänä aurinkoisena päivänä puutarhaamme ilmestyi myös tälläinen vieras. Sen kauniin suonikkaita siipiä olisi ihaillut kauemminkin...

Eräs kesän huvittavimmista muistoista on retki miehen isovanhempien luo mehumarjareissuun. Ennen tuota retkeä suursyömäri ja herkkusuumme Pele ei suin surminkaan erehtynyt lupsauttamaan suuhunsa mitään marjaa muistuttavaakaan. Ja sitten, yhtäkkiä kesken marjankeruu-urakkamme se alkoi päättäväisesti kiskoa karviaisia suoraan pensaasta suuhunsa ja mussutti niitä ilmeisen hyvällä ruokahalulla. Voisi kuvitella, ettei leveä turpa ja lurttuhuulet oikein sovellu karviaispuskan isojen piikkien väistelyyn, mutta pienintäkään inahdusta ei koko aikana kuulunut ja marjoja katosi sen kitusiin tasaista tahtia. No, mikäpäs siinä ajattelimme, ja annoimme sen jatkaa puuhiaan kun kerrankin maistui. Olen muuten ollut siinä uskossa, että eläimet kyllä tunnistavat syötävät ja syömäkelvottomat marjat ja sienet eivätkä siis popsi mitä sattuu suuhunsa. Kai oma sohvaperunamme on sitten niin kaupungistunut, poispilattu ja kauas esi-isistään jalostettu, sillä se ei tunnu ymmärtävän myrkkymarjoista tuon taivaallista ja pistelisi poskeensa myös myrkyllisiksi tietämieni koristepensaiden marjat.


Hauskalta marjareissulta saimme kotiinviemisiksi paitsi monta ämpärillistä viinimarjoja myös kimpun ihania auringonkukkia, kassillisen omenia, ison nipun porkkanoita ja sipuleita saunanlauteilla kuivatettaviksi.

Mies haikaili vielä monta päivää reissun jälkeen miten mukavaa maalla olisi asua, ajella traktorilla ja viljellä vihanneksia ynnä muuta omiksi tarpeiksi. Ajatuksesta innostuneena ensi kesälle miehellä onkin sunnitelmissa kokeilla ainakin kaalinviljelyä mikäli tutulta kaalifarmarilta liikenisi muutama taimi testilaatikkoon :).

2 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Hyvä Pele! Karviaisethan on parhaita...ei niitä voi vastustaa.
Ihania kuvia taas.

Hanna kirjoitti...

Mukava taas lukea teidän kuulumisia!
Wernerikin on välillä vähän liian innoissaan kaikesta mikä vähänkin kelpaa syötäväksi, mm. ruohosipuli ja basilika maistui hyvälle suoraan ruukusta..

Ja tietysti kannattaa alkaa vihannesviljelijäksi ensi kesänä.. :)