lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivä


Marraskuu alkoi sateisena. Ei tekisi mieli lähteä koleaan vesisateeseen vaihtamaan auton renkaita, mutta kai huomenna on pakko kun säätiedotus lupaa räntää. Syksyinen sää vetää mielen helposti alakuloiseksi, etenkin kun mies painaa jo toista viikonloppua peräjälkeen töitä. Tälläisinä päivinä on mukavaa laittaa takkaan tuli ja kynttilöitä palamaan, jotta edes tunnelma olisi lämmin kun ulkona tuivertaa. Vähäiset jäljellä olevat polttopuumme ovat vain hieman päässeet kostumaan ja ne pitäisikin muistaa tuoda sisään kuivumaan hyvissä ajoin. Arvatenkin viime viikolla kaikkea muuta kuin tarmokkaana elellyt talon emäntä unohti puunkantovelvollisuutensa ja toistaiseksi on saatu lämmitellä ilman takkatulen apua.

Ajattelin tänään käydä myös hautausmaalla. Muistelen mieluummin rakkaita isovanhempiani muualla kuin kirkkomaalla, joten haudoilla käyn oikeastaan vain pyhäinpäivänä ja jouluna. Tuntuu silti tärkeälle käydä sytyttämässä kynttilät ja viettää hetki liekkiä katsellen. Eläessään ukki oli tärkeä ihminen pienen tytön elämässä. Ukki vuoli pajupillit, kyyditti moponsa tarakalla kaljakopassa ja otti mukaan kauppa-autolle. Turvallisessa sylissä kiemurtelimme serkun kanssa pakahtumaisillamme kikatuksesta kun ukki kutitteli kainaloista ja antoi hieroa poskea karkeaa leukaansa vasten. Myös ukin kuolema kesäisen ukkosmyrskyn aikana on piirtynyt raskaana kokemuksena muistiini. Tuohon aikaan piskuisessa kylässä ei ollut osoitteita ja ambulanssia vastaan piti lähteä isomman tien laitaan. Muistan vielä vuosikymmenien jälkeenkin pelkoni juostessani rankkasateessa mummolasta läheiselle kesämökillemme kiirehtimään isää ambulanssin oppaaksi. Päällimmäisenä ovat kuitenkin muistot aina aurinkoisista kesistä mummolassa.

Nyt vanhempana olen useasti pannut merkille kuinka ukin omat lapset ja muut sukulaiset puhuvat ukista aina ja yksinomaan vain hyvää. Häntä pidetään reiluna miehenä joka ei arvostellut muita ja auttoi mielellään vaikeissakin asioissa, mutta ei koskaan pyrkinyt puuttumaan esimerkiksi lastensa asioihin. Ukki oli hyvä mies. Siksi harmittaa, että menetin hänet niin nuorena. Olisi ollut mukavaa yrittää omaksua edes hitunen hänen elämänviisauttaan ja näyttää, että "katso ukki, kyllä meistä kaikista pienistä tirppanoista ihan hyviä aikuisia tuli!".

Jostain syystä muistot mummosta ovat haaleampia, epäselviä. Kenties se johtuu siitä, että mummo oli luonteeltaan hiljainen kuuntelija, sivusta seuraaja joka tyytyi ennemmin taustalla laittelemaan kotia ja ruokaa vieraille kuin osallistumaan kärkkäänä keskusteluihin. Mummolta saatiin lupa leikellä aikakauslehdistä julkkisten kuvia ja kaapista löytyi aina ihananällöttäviä Pihlajanmarja-karkkeja.

Toivon, että joskus omat lapseni saavat yhtä lämpimiä muistoja omista isovanhemmistaan. Omien vanhempien ikääntyminen on yksi syy, joka saa ajattelemaan perheen perustamista yhä useammin. Toivoisin niin heidänkin saavan nauttia pienen ihmisen seurasta vielä kun jaksavat.

En malta olla mainitsemasta myös puutarha- ja kukkakuulumisia... Keräsin nimittäin tänäkin vuonna takapihalta kimpullisen maksaruohoa maljakkoon. Se kestää kauniina pitkään ja kun kukat lakaistuvat voi varret istuttaa kukkaruukkuun pistokkaina, sillä varresta alkaa työntyä saman tien uusia alkuja. Kesän tullen taimen voi sitten istuttaa kukkapenkkiin. Kätevää! Muratin talvehditusprojekti on saanut hieman takapakkia, sillä suurempiin taimiin näyttää pesiytyneen jokin pieni hämähäkki joka verkollaan hitaasti tukahduttaa kasvia. Fairy-vesikäsittelyn luulisi tepsivän. Aion jatkaa saippuavedellä suihkuttelua ainakin tämän päivän. Osa murateista sen sijaan näyttää muuten vain ja huvikseen loukkaantuneen sisälle tuomisesta ja kuivattaa lehtiään kohtalaista vauhtia. Montakohan niistä selviää kesään saakka..?

1 kommentti:

Sylvia kirjoitti...

Hirmu kaunis ja koskettava kirjoitus, kerrot asioita aivan samalla tavalla kuin miten minäkin ne muistan! Olen joskus miettinyt että miten Ukin ja Mummon tapaamisen aikaan on puolisot valittu. Ovatko he olleet sielun kumppaneita, vai kasvaneet ajan kanssa kiinni toisiinsa? Sitä emme saa koskaan tietää. Monta asiaa jäi kysymättä, koska olimme itse liian nuoria silloin kun heidät menetimme...