tiistai 18. marraskuuta 2008

Yksinolo harmittaa

Mies on ollut tämän viikon työmatkalla kuten edellisenkin viikon ja ties kuinka monta sitä ennenkin. Olen aiemminkin tainnut mainita etten juuri viihdy yksin kotona. Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta pelkään mitättömiä rapsahduksia ja kuvittelen tahtomattani ties mitä kauhuja. Tiedän varsin hyvin, että on tyhmää pelätä olemattomia, mutta järkeily ei vain riitä. Epämiellyttävä tunne yksin ollessa ei väisty. Pahin levottomuuden tuomista ongelmista lienee kuitenkin unettomuus. Yö toisensa jälkeen menee pyöriessa ja syvää unta saa odotella aamuyölle saakka ja aamulla puhelimen torkku-nappi saa kyytiä kun ylös nousua yrittää vetkuttaa mahdollisimman pitkään. Kun mies taas on kotona, nukahdan usein kesken tv:n katselun sohvalle tai parhaimmillaan koiran kainaloon lattialle.

En osaa sanoa miksi tällä viikolla yksinolo on tuntunut lähes ylitsepääsemättömän vaikealle. Tuntuu epäreilulle elää viikot vain odottaen torstai-iltaa kun mies viimein tulee kotiin ja yhteistä viikonloppua. Tosiasia kuitenkin on, ettei muutama ilta viikossa riitä mihinkään. Eihän avioelämän tälläistä pitänyt olla! Erossa vietetyn viikon jälkeen viikonloppuun myös usein kohdistuu kohtuuttomiakin odotuksia, jotka sitten purkautuvat riitelynä ja romuttaa kivat suunnitelmat.

Yritän tietysti tsempata ja säilyttää hyvän mielen miehen poissaollessa ja kannustaa häntä jaksamaan työreissut omalta osaltaan. Ei hänkään liiemmin taida kotoa poissaolosta nauttia. Tilanne on vaikea kun tekisi mieli ennemmin ruinata ja ruikuttaa, parkua täyttä päätä.

Ainoa joululahjatoiveeni tänä vuonna taitaakin olla laatuaikaa miehen kanssa, ylenpalttisen paljon - mieluiten arki-iltaisin, säännöllisesti läpi vuoden...

Ei kommentteja: