torstai 28. helmikuuta 2008

Puutarhaan pääsyä odotellessa

Koska puutarhaan ja pihahommiin pääsyä joutuu vielä odottelemaan pitää kuopsutteluinnostus purkaa sitten vaikka sisäkukkien mullan vaihtoon. Lahjaksi saamamme siemenestä kasvatettu, 27-vuotias Teneriffan palmu on elellyt jo vuosikausia isossa vihreässä saavissa. Sille ostettu valkoinen saviruukku on odottanut uutta asukkiaan jo lähes vuoden, joten tätä projektia ei pystynyt kaksi jahkailijaakaan venyttäämään pidemmälle. Eteinen vuorattiin jätesäkein ja multasäkit raahatiin sisälle - ei muuta kuin töihin, siis.

Työnjako oli seuraava: mies piteli pistelevää palmua pystyssä toppatakki päällä ja rukkaset kädessä, minä kauhoin multaa juurten ympäriltä ämpäriin ja sitä kautta ulos, Pele toimi työnjohtajana, ruttukuono saavin reunalla. Reilun puolen tunnin kauhomisen tuloksena multa oli toki huvennut juuripaakun ympäriltä, mutta sitä leijui myös ilmassa, näytti olevan kaikkialla lattialla, kynsien alla ja vaatteiden sisällä. Myöhempi tarkastelu osoitti, että myös alusvaatteeni oli tukevasti vuorattu mullalla. Tässä vaiheessa urakkaa mieleeni muistui toisesta kukkapurkista löytynyt kastemato - oli miehen aika astua kauhojan paikalle. Taisi miestäkin matomahdollisuus iljettää kun toiseen käteen piti pukea kumihanska. Toista hansikasta ei koskaan löytynyt, joten homma jatkui yksikätisenä. Valtava, aivan saavin reunoja myöten kasvanut juuripaakku saatiin kuitenkin siirrettyä onnellisesti uuteen ruukkuun.

Vaikeimmaksi osuudeksi urakasta osoittautui kuitenkin valtavan ruukun siirto palmuineen takaisin paikalleen ruokailutilan nurkkaan. Mies oli tuskastua kun makaroonikäsivarsissani ei riittänyt voima edes hievauttamaan ruukkua. Maton avulla raahaamalla, ähisemisellä ja parin voimasanan avulla ihme kyllä viimein onnistuimme. Olimme suunnitelleen muitakin askareita sille illalle, mutta kun multaisina mustina murjaaneina raahauduimme suihkuun ei innostusta tarttua uuteen hommaan ollut jäljellä hiventäkään. Lisäksi miehen arvio 20 minuutin hommasta olikin vienyt koko illan, joten oli paras vetäytyä sohvannurkkaan voimia keräilemään.

Ruukun vaihto oli hyvää esimakua kesän puuhista. Niin rankkaa työtä kuin kottikärryjen työntäminen (tyhjällä renkaalla) ja kuoppien ja penkkien kaivaminen onkin, silti ei malttaisi odottaa että pääsee taas aloittamaan!

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Eläinlääkärin kanta-asiakkaat

Jälleen käynti eläinlääkärillä... Syömättömyyden syyksi selvisi kurkkukipu ja verinen pissa kertoili, ettei eturauhasvaiva ole vieläkään parantunut. Ihania tyttöjen hajuja siis riittää yhä tai sitten keväisen navakka tuuli on päässyt kylmettämään. Ystävällinen lääkäri kehoitti harkitsemaan kuitenkin sterilointia, jolloin ainakin toisesta vaivasta päästäisiin. Ihme kyllä, rankoista leikkauksista, röntgenkuvauksista ja ikävistä tutkimuksista huolimatta karvainen kaverimme on aina reippaana hönkäämässä klinikan ovesta sisään ja on lääkärin kanssa kuin ylimmät ystävät. Silti sydänalasta vihlaisi kun heltyneenä seurasin koiran touhotusta eri tutkimusten välillä. Se näytti aivan uuden lempinimensä mukaisesti pieneltä (Maija) mehiläiseltä joka innokkaana surraa ja pörrää ympäriinsä vailla huolen (tai järjen) häivää. Onneksi se ei osannut murehtia emännän lailla taas yhtä lääkärikäyntiä eikä kipeä kurkkukaan näyttänyt vaivaavan.

Koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, ei mehiläinenkään ole Pelen ainoa. Pele, eli Peltsi, Lupsu, Nappula tai Koira taitaa olla onnellisen sekaisin todellisesta kutsumanimestään. Nakerreltuaan kauttaaltaan puisen olohuoneen pöytämme, pyyhittyään puuroisen kuononsa sohvaan tai muuten vaan töllön töiden jälkeen se on saanut kuulla olevansa myös Termiitti, Paukku-Pate, Pieru-Pete, Pönttö Pöndeksi tai Talebaani. Ehkäpä se tunnistaa myös hellittelynimet Pellervo, Mussu, Mussukka, Mamin ihan oma, Veltto makaroooooni ja ne kymmenet muut, jotka eivät nyt tule edes mieleen.

Makuuhuoneen remontti muuten etenee vauhdilla: tapetti on jo valittu ja tilattu, tänään on verhojen vuoro! Hyvähyvä!!

maanantai 25. helmikuuta 2008

Uuden projektin suunnittelua

Talossamme on kolme makuuhuonetta. Vain yksi niistä on mieleisessäni kuosissa, joten päätimme miehen kanssa ottaa toisen jäljellä olevista käsittelyyn kevään aikana. Talokuumeen hieman laimettua onkin hyvä keskittyä rakentelemaan nykyistä pesää. Kolmas makuuhuone, jonka kimppuun nyt käymme on ollut varastohuoneena, jonne on kipattu käytöstä poistetut huonekalut ja jossa uskollinen vahtimme viettää päivänsä säästyäksemme karvaiselta sohvalta ja nakerrelluilta huonekaluilta.

Nykyiset keltaiset tapetit saavat lähteä, sillä en voi sietää keltaista. Tilalle haluan valkoista, kenties kuviollista tapettia, josta kuviot vain juuri ja juuri erottuvat. Lisäksi yksi seinä maalataan valkoiseksi. Aivan mieleistäni tapettia en ole vielä löytänyt, mutta onneksi tapettikirjojen lainailu ja selailu on mielipuuhaani, joten illaksi löytynee jo useampi kirja katseltavaksi.

Mies on innostunut ajatuksesta entisöidä tai osittain rakentaa vanhasta rungosta huonekaluja. Jopa aivan uuden rakentaminen olisi mieleistä puuhaa, joten lupasin etsiä sopivia malleja, joista aloittaa suunnittelu. Vaaleaan huoneeseen haluaisin vaaleita huonekaluja. Haluaisin matalan, melko leveän kaapin, osaksi puisilla ja osaksi lasisilla pariovilla. Parioviin haaveilen ihanan kevyistä valkoisista verhoista, jotka kiinnitetään sekä ylä- että alareunoista oviin.

Verhoiksi haluan jotain värikkäämpää, sillä kotimme tyyli ei ole aivan valtavan romanttinen, enkä siksi halua kokonaan valkoista. Tällä hetkellä suosikkeina on kolme ehdokasta Marimekon valikoimasta: Maija Louekarin Kulkue, Oiva Toikan Afrikan kuningatar tai Klaus Haapaniemen Jääkarhu.





Saapa nähdä kauanko kahdelta jahkailjalta ja ikuiselta suunnittelijalta kestää saada kaikki tämä toteutettua. Yritän blogissani seurata projektin edistymistä tai sitten sen paikallaan junnaamista ja liittää myös jossain vaiheessa ennen ja jälkeen kuvia.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Välittäjä vierailulla

Viime viikolla meillä kävi kiinteistönvälittäjä arvioimassa asuntoamme. Ajattelimme miehen kanssa, että kysymme hyvissä ajoin ja etukäteen ammattilaisen näkemystä asunnon mahdollisesta myyntihinnasta jos vaikka löydämme unelmiemme talon ja alammekin myyntikannalle.

Välittäjä kierteli asunnon läpi ja vähätteli kaunista lattiaa, keittiötä ja oikeastaan suhtautui aika nuivasti koko taloon. "Takapihallakaan ei varmaan ole oikein mitään" tai "Onko nää jostain Ikeasta" olivat komentteja. Olin ymmälläni. Tälläinen ihminenkö pitäisi päästää myymään rakasta sinistä taloa? Toivoisin, että jos jossain vaiheessa arvostamme jonkun toisen talon nykyistä paremmaksi ja päätämme muuttaa, arvostaisi välittäjä taloamme - kotiamme ja siinä viettämäämme elämää ja yrittäisi välittää sitä seuraavallekin perheelle. Toivoisin, että hänen puheissaan kuuluisi meidän ylpeytemme aikaansaannoksistamme pihamaalla ja sisällä talossa.

Vakuuttelimme välittäjälle palaavamme asiaan hänen kanssaan jos olisimme myyntiaikeissa, mutta taisimme miehen kanssa molemmat jo ajatella, ettei meillä olisi heti kiire minnekään. Ylpeys omasta kodista ja ilo siellä vietetyistä hetkistä tuntui sillä hetkellä voimakkaampana kuin yksikään haave vanhasta puutalosta ja kunnostusurakasta. Emme me unelmaa kuitenkaan haudanneet. Totesimme vain, että elämämme on ihanaa juuri sellaisena kuin se nyt on, yhdessä, kaksin koiran kanssa, tässä sinisessä talossa, keskellä keskeneräistä pihaa.

Vielä me ehdimme ne muutkin unelmat toteuttaa.

torstai 14. helmikuuta 2008

Oikutteleva vahti

Eilen oli kova viima ja vaikka pakkasta ei ollutkaan kuin ehkä asteen verran oli keli melkoisen hyytävä. Kenties se kävi myös lenkkiseuralaiseni luihin ja ytimiin, sillä talvimanttelistaan huolimatta lenkkeily kylmässä säässä ei huvittanut. Pakolliset jalannostot suoritettuaan rintamasuunta kääntyi kotiin päin eikä siinä enää auttanut takapuolesta työntäminen, hihnasta hinaaminen, maanittelu, kehuminen tai sättiminen.

Lannistuneen lompsuttelin siis hihna piukkana kävelevän koiran jäljestä takaisin kotiin, vasta viiden minuutin ulkoilun jälkeen. Huolestuneena mietin vaivasiko nivelrikon jäljiltä leikatut polvet sitä viimassa vai oliko kyseessä vakavampi sairaus? Yleensä töistä tullessa jaloissa pyörii lenkille malttamattomana vinkuva koira, siksi tämän kaltainen käytös ihmetytti ja epäilytti.

Edellispäivänä ruokakin jäi kuppiin täysin koskematta. Pettymys paistoi koiran silmissä kun keittiön mattoa ei saanut kasattua kupin päälle ja jemmattua ruokaa pahan päivän varalle.

Ehkäpä talonvahtia vaivaa kevätväsymys tai nenään tulvii ihania tyttöjen tuoksuja. Tai ehkä eilen mielessä kaihersi tiskipöydälle jäänyt ruokakuppi ja edellispäivältä tyhjäksi jäänyt maha komensi kotiin ennemmin kuin reippailemaan koiranilmalla.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Realismia

Ensimmäiset faktat unelmien puutalosta eivät ole mieltä nostattavia. Vanhassa talossa öljylämmitys hörppää vuoden aikana jokusen litran polttoainetta, mikä pikaisen laskusuorituksen jälkeen tarkoittaa että pelkät lämmityskustannuksemme nelinkertaistuisivat. Ja me kun ajattelimme, että suora sähkölämmitys olisi kallis... Kulutusta tietysti lisää talon suuri koko. Vaihtoehtona puntaroitaneen lämmitysjärjestelmän vaihtoa esim. pellettilämmitykseen, joka tietysti asennusvaiheessa vie rahaa, mutta tulee käytössä edulliseksi.

Toinen - se ikävämpi - fakta liittyy talon tontin rajauksiin. Talo on ollut pienen kyläyhteisön yhteisessä käytössä tosi pitkään ja sen ympärille on rakennettu kunnan omistamalle maalle kyläläisten käyttämiä rakennelmia. Nyt kun talo viimein on päätetty myydä, on tontti rajattu jo etukäteen siten, että kyläläiset saavat pitää alueensa. Lisäksi rajaus on tehty siten, että kyläläisten alue ulottuu aivan talon nurkalle. Ovathan naapurit tosin lähellä kaupungissakin, mutta eikö maalle muuton idea pitäisi juuri olla se, että saa omaa rauhaa ja tilaa?

Päätimme miehen kanssa kuitenkin jatkaa vielä tutkimuksia ja ottaa asioista selvää juurta jaksaen. Ensimmäinen annos realismia tosin hillitsi alkuinnostusta enemmän kuin tehokkaasti.

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Askelen lähempänä unelmapuutaloa?

Kävimme eilen tutustumassa ihanaan vaaleanpunaiseen puutaloon. Niin, tai päällisin puolin se oli ihana, jopa sellainen josta unelmoin. Sisältä sen sijaan paljastui työnsarka, jota emme olleet valmiita ottamaan niskoillemme: todella huonosti remontoitu keskikerros ja kaksi täysin keskeneräistä ja hieman epäilyttävässä kunnossa olevaa kerrosta. Remontoitavan talon on toki hyvä olla melko originaalikunnossa, jotta rakenteet voidaan purkaa esille ja aloittaa kunnostus tyhjästä. Kuva on kellarikerroksesta, joka oli tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä. Kellarin kahteen huoneeseen oli tehty lattiaan perusvalu, kaksi muuta olivat vain huonosti purettuja kivikasoja.

Ylin kerros oli yhtä lailla keskeneräinen. Sinne oli kyhätty näennäisesti toimiva suihku, joka olisi pitänyt kuitenkin uusia. Myös keittiökalusteet oli uudehkoja, mutta kolhiintuneita ja uusinnan tarpeessa nekin. Kaikkein huolestuttavin oli kuitenkin talon perustus, joka näytti vajonneelta ja murenevalta. Jos hinta olisi ollut riittävän alhainen, ehkä alkiosta olisi voinut alkaa työstää unelmaa, mutta toistaiseksi päätimme passata. Ulkoisesti talo olisi ollut aivan ihana ja rakennus- ja muutosluvat oli anottu, lisäksi piha oli aivan ihana.


Aivan turha lauantai meillä ei kuitenkaan ollut. Päätimme ajaa katsomaan vielä toistakin kohdetta, hieman kauempana kaupungista ja taisimme hieman ihastua... Vanha ja valtava 1900-luvun alkupuolen talo odottelee asujia ja taisimme miehen kanssa molemmat nähdä itsemme sen isäntinä tulevaisuudessa. Mietimme koko illan mahdollisuuksiamme boheemiin elämään pitkän remontointiurakan keskellä ja puntaroimme mahdollisuuksia. Mies jo selaili netistä kakluunitkin valmiiksi. Yritämme kumpainenkin hillitä innostustamme edes piirun verran ja päätimme ainakin ottaa selvää rakennuksen kunnosta ja käydä tutustumassa siihen lähemmin. Toisin kuin vaaleanpunainen kohde tämä on ollut jatkuvassa käytössä, joten yhtä suuria yllätyksiä ei pitäisi olla edessä ja remontoinnin ajan siinä voisi asua. Nyt kun vain malttaisi mielensä eikä tekisi hätiköityjä päätöksiä, joista jahkailun lisäksi olemme kuuluisia.


Pienin askelin kohti puutalounelmaa...


keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Pelkoa ja kauhua lenkkipolulla...

... eli kuinka pissareissu muuttui häntä koipien välissä luikkimiseksi. Naapurustossamme asuu nimittäin todella iso ja aggressiivinen rottweiler-uros. Kohdatessa se rähähtää hampaat irvessä pelottavan kuuloisesti ja taluttaja saakin usein vältellä muita koiria ja kierrellä pitkin pientareita. Eilen tavanomainen pissareissumme koiran kanssa suuntautui pienen metsikön läpi menevälle polulle. Olin aiemmin nähnyt rotikan ulkoiluttajineen menneen sinnepäin, mutta en voinut uskoa silmiäni kun äkkiä koira seisookin vapaana keskellä polkua melkoisen pelottavan näköisenä eikä omistajaa näy missään. Epäröin lähteä karkuun, sillä se yleensä laukaisee koiran vaistot lähtea jahtaamaan ja silloin olisin ollut pulassa. Etsin katsellani jo jotain kättä pidempääkin, millä hätäpäissäni ajattelin hätistellä kimppuun hyökkäävää koiraa pois. En myöskään uskaltanut huutaa omistajaa tai käskeä koiraa millään tavalla, sillä pelkäsin senkin rohkaisevan koiran liikkeelle. Pele taisi säikähtää yhtä perusteellisesti ja se ratkaisi tilanteen vetämällä kaikin voimin kotiin päin hihna suorana, niin nopeasti kuin vain pääsi. Syrjäsilmällä näin, että rotikan omistaja kömpi metsiköstä tielle ja sai tiukasti käskemällä koiran jäämään loppujen lopuksi paikalleen ja hihnaan.

Meillä kahdella sen sijaan polvet löivät loukkua vielä kotiovella ja sydän taisi ottaa pari ylimääräistä pomppua. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Puutarhainnostusta

Vaikka itäiseen Suomeen pyryttää kai parhaillaankin lunta paksuiksi kinoksiksi, mieli palaa jo puutarhaan ja kuopsuttelemaan kukkapenkkejä. Viime kesänä ohjelmassa oli puiden istutusta ja siinä sivussa kaivoin muutaman kukkapenkinkin. Vaikka mielestäni suunnittelin penkit ja pihan hyvin ja hyvissä ajoin etukäteen, ei suunnitelman mukainen toteutus ollutkaan niin helppoa. Puu näyttikin paremmalle toisessa kohtaa ja penkkiin valikoituikin eri kasveja kuin oli tarkoitus. Tänä kesänä aion yhdistää erillään olevia penkkejä, luoda suurempia elementtejä pienten sijaan ja yhtenäistää värimaailmaa.

Suunnitelmissa on myös rakentaa heinäseipäistä aitaa pihan takaosaan osaksi suojaamaan naapureiden katseilta, mutta myös kauniiksi yksityiskohdaksi. Sama aitateema jatkunee pyykkitelineen (jonka mies on luvannut hankkia) näkösuojaksi, sillä niin tarpeellinen kuin teline onkin, sitä ei mielellään terassilta katselisi.

Päivänliljat ja muut liljat ovat suosikkejani. Jännityksellä seuraan myös selviääkö hevoskastanjani ensimmäisestä talvestaan... Projektia siis riittää - olettaen siis, että tämä puutalo on asuinpaikkanamme vielä ensi kesänäkin. Haaveilla ja uneksiahan aina saa...

maanantai 4. helmikuuta 2008

Aloitus

Pitkällisen harkinnan ja jahkaamisen jälkeen päätin viimein aloittaa bloggaamisen. Ajattelin jakaa kokemuksiani ja kokeilujani puutarhanhoidosta, unelmiani puutaloasumisesta ja ihan vain arkisia tapahtumia perheestämme ja etenkin perheemme koirajäsenen edesottamuksista. Saatan satunnaisesti myös jakaa askartelu- ja käsityöluomuksiani. Niitä tosin vaivaa sama syndrooma kuin muitakin unelmiani: ne eivät tahdo valmistua vaan jäävät puolitiehen. Tämän blogin myötä toivonkin, että yhä useammasta unelmastani tulisi totista totta ja yhä harvempi jäisi ikuiseksi haaveeksi.