torstai 29. toukokuuta 2008

Puutarhasisustusta

Edellisviikon kauniiden puutarhojen innoittamana en malttanut enää odottaa ihanien kesäkukkien ostamista ja viime kesänä haalimieni puutarhaan, terassille ja portaille tulevien kauniiden esineiden ja yksityiskohtien esille ottamista. Illalla otetut kuvat ja vasta istutetut taimet eivät välttämättä tee täysin oikeutta kauniille esineille, mutta yritän päivittää kuvia kesän mittaan kunhan kukat ovat loistossaan ja loputkin kokonaisuudesta haalittu kokoon. Toiveissa olisi keksiä myös jonkinlainen suurikokoinen katseenvangitsija takapihalle. Toivottavasti kesän huutokaupat tai lähistölle usein kesäksi avattava romutori toisi hyviä ideoita!

Keväällä ihmettelemäni taimet ovat muuten nyt kasvattaneet pitkänhuiskeat kukkavarret jotka aivan pian näyttäisivät puhkeavan kukkaan. Seuraan jännityksellä millainen kukasta tulee ja vaurioittiko yöpakkaset niitä. Hevoskastanja kun näyttää pakkasista hieman loukkaantuneen ja lurputtaa lehtiään...

Työkiireitä

Viime viikko vierähti työn merkeissä Ruotsissa pienessä Grebbestadin kylässä sijaitsevassa TanumStrandin konferenssikeskuksessa. Tosin konferenssi tässä yhteydessä on hieman juhlallisesti ilmaistu, sillä yöpyminen tapahtui hyvin vaatimattomissa, pikkuruisissa mökeissä pienen meren lahdukan toisella puolella tasokkaammista huoneista. Ruoka oli kuitenkin erinomaista, seura hyvää ja ilmakin kuin kesällä konsanaan.

Kierrellessämme pienessä kylässä panin erään asian merkille: naapurimaassamme panostetaan pihan ja talon laittamiseen aivan eri tavalla kuin täällä meillä. Pienetkin pihat olivat kauniisti sommiteltuja ja huolellisesti hoidettuja, kiveä ja kalliitakin koriste-elementtejä oli käytetty runsaasti. Ainakin kahden huvilan pihamaalta löytyi jopa pore- tai kuumavesipalju. Kaiken lisäksi luultavimmin suurin osa näkemistämme pihoista ja taloista oli nimenomaan lomailuun ja vapaa-ajan viettoon tarkoitettuja huviloita.

Myös meri tuntui järven rannalla kasvaneesta hieman pelottavalta eikä houkutellut likaisena ja saastuneena kahlailemaan. Tunne oli outo, sillä yleensä kaipaan veden läheisyyttä ja nautin rannalla oleilusta vaikken mikään vesipeto olekaan.

Viikonloppuna vierailimme serkun luona kotoisammassa Helsingissä. Nyt jälkeenpäin harmittaa etten ottanut kuvia ihanista sisustusratkaisuista ja uusista edistysaskelista vanhan talon korjausurajassa. Hienoisesti kadehdin serkun kykyä luoda vanhaa ja uutta yhdistelemällä ihana rauhallinen, eteerinen tunnelma koko taloon ja silti pystyä muodostamaan eri huoneiden välille selviäkin eroja jottei kokonaisuus tunnu liian utuiselle. Vierailusta (kuten yleensä tapaamisesta heidän kanssaan) jäi hyvä mieli ja tunne, että näemme aivan liian harvoin vaikka viime vuosina olemme ottaneet tavaksi tavata säännöllisesti. Kotimatkalla iloitsin hiljaa mielessäni myös siitä, että monen vuoden jälkeen olemme onnistuneet löytämään taas lapsuuden läheisen suhteen ja rakentamaan ystävyyttä, joka lienee molemmille osapuolille tärkeä.

Onneksi myös koiraserkukset tulivat jälleen hyvin toimeen vaikke yhteistä leikkiä oikein tahdokaan syntyä. Bokserin yritykset vetää huulesta ja mäjäytellä tassulla päin näköä eivät vain uponneet tuumailevaan ja mielellään sivusta seuraavaan labradoriin. Onneksi Elsa-serkun varsin vaikuttava leluvalikoima piti Pelen kiireisenä koko viikonlopun :).

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Kiveys


Teimme eilen illalla miehen kanssa koekiveyksen yhteen puutarhamme kukkapenkeistä. Insinöörismiehen silmään isot ja tasakokoiset kivet vaikuttivat erinomaisilta. Tuloshan on silloin tasainen ja tasalaatuinen, juuri sellainen joka insinöörin silmää miellyttäisi. Omasta mielestäni (vaikka insinööri olen itsekin) kiveys kaipaisi kuitenkin eri kokoisia ja muotoisia kiviä, jotta pinnasta tulisi elävä ja kaunis. Harmi, ettei yhtälö esteettinen = käytännöllinen useinkaan käy käsi kädessä.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Ihana, kamala kevät

Lämpiminä päivinä sitä on varma, että viimein kauan kaivattu kesä on täällä ja sitten on niitä päiviä kuten eilen: tuulee ja tuivertaa ja kylmä käy luihin vaikka kuinka yrittäisi pukeutua talvitakkiin. Illalla oli myös kaivettava harsot kaapista ja levitettävä vastaistutettujen pioninmuhkujen suojaksi. Viikonloppuna ahkeroimme kahden pienen kukkapenkin yhdistämisprojektin valmiiksi ja siitä tulikin tosi hieno. Reunuskivet tosin vielä puuttuu, mutta lopputuloksen pystyy jo kuvittelemaan - ainakin minä, sieluni silmin :)
Surullisempi asia on, että Pelen jalat ovat taas alkaneet vaivata. Äitienpäivän irroittelut kotipaikkani pellolla tekivät hyvää varmasti koiran korvien välissä, niin täynnä energiaa se välillä pursuaa eikä mikään tahdo riittää sitä purkamaan. Kädet on kuitenkin laitettava kyynerpäitä myöten ristiin ettei suurempaa vahinkoa kuitenkaan ole spurttailulla saatu aikaan, jaloissa ei nimittäin ole enää kokoon kursittavaa. Onneksi ilo ja uteliaisuus vielä paistaa ruskeista silmistä, niin kauan kaikki on hyvin.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Isän tyttö

Tänään on äitini syntymäpäivä ja kinasin juuri isäni kanssa puhelimessa oikeasta päivästä. Ei isäkään syntymäpäivää ollut unohtanut vaan erehtyi vain tämän päivän päivämäärästä. Harmiton erehdys tietysti nauratti molempia, mutta en voinut olla ajattelematta miten erilainen muutamia vuosia sitten eläkkeelle jäänyt isäni on. Yli viisitoista vuotta sitten kiireinen ja kenties stressaantunut, äksy yrittäjä jäi etäiseksi isäksi, joka työskenteli viikot toisella paikkakunnalla ja jota hieman jännittynein ja pelonsekaisinkin tuntein tapasimme viikonloppuisin. Muutaman päivän ajaksi arki ei kuitenkaan tullut luonnostaan kummaltakaan osapuolelta ja siksi suhteemme jäi kehittymättä teinivuosinani, ehkä juuri silloin kun eniten olisin kaivannut vanhempien läsnäoloa. Sen sijaan koin usein suurta painetta ainoana lapsena menestyä, olla hyvä koulussa, olla kiltti ja jossain määrin jopa toteuttaa vanhempieni koulutus- ja uratoiveita. Lisäksi tasapainottelin kahden vanhemman välissä heidän keskinäisen suhteensa ongelmien keskellä.

Nyt vuosia vanhempina olemme molemmat muuttuneet. Isä on nykyisin pehmeämpi, nauraa enemmän ja kertoo juttuja. Hän muistuttaa enemmän lapsuuteni isää joka vei hiihtämään ja retkelle, leikki koulua tai opetti linkkuveitsellä vuoleskelua. Etäinen suhteemme kuitenkin on ja pysyy, sen korjaamiseksi tarvittaisiin avoimuutta ja molemminpuolista halua lähentyä. Omalta puoleltani se tarkoittaisi myös melkoista uskallusta. Rohkeutta kertoa tärkeälle ihmiselle, millainen ihminen minusta on kasvanut ja ehkä myös valottaa pettymystäni siitä ettei hän ole ollut saatavilla sillä tavalla kuin olisin kaivannut. Olen kuitenkin onnistunut pyristelemään eroon menestymispaineista ja tunteesta, että omalla läsnäolollani pystyisin vaikuttamaan esimerkiksi vanhempieni onnellisuuteen ja elämään yhdessä. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta sen ymmärtäminen on ollut hyvin vapauttava tunne. Se on myös auttanut eteenpäin elämän monella muulla alueella.

Kuitenkin haavoittuneen, pienen sieluni takaa löytyy yhä se arka ja epävarma tyttönen, jota vuosia yritin myös jyrätä kovan kuoren alle, piiloon. Viimein tunnen pikkuhiljaa pääseväni näiden kahden kanssa tasapainoon – olen yhä vahva, mutta uskallan olla myös heikko ja paljastaa itsestäni enemmän. Olen muutaman viime vuoden aikana kokenut suuria ahaa-elämyksiä siitä millainen todella olen ihmisenä, mitä kaipaan työltä tai millainen olen puolisona. Toivon myös tasapainon löytymistä suhteessa isäni kanssa. Jään luultavasti aina kaipaamaan syvempää läheisyyttä, mutta toivon suhteestamme kehittyy molempia arvostava, keskusteleva ja mieluisa yhteys. Uskon, että myös isä jakaisi mielellään yrittäjänä hankkimansa kokemuksen, tiedon ja eri alojen tuntemuksen lisäksi elämäänsä ja ajatuksiaan. Emme vain kumpikaan tunnu osaavan ottaa sitä ensimmäistä askelta.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Paras vappu ikinä

Ihmeellistä mitä viikon lämmin aalto tekee puutarhassa! Kukat ja puut ovat aivan lehahtaneet eloon ja ensimmäiset kukatkin ovat jo nousseet vuorenkilpipenkkiin. Pian paljastuu talven näännyttämät tyhjiksi jäävät kolot mutta toisaalta myös selviytyjät. Jälkimmäiseen ryhmään taitaa kuin taitaakin kuulua liljapenkkini vaikka ehdin jo myyräressun kirota aiemmin kaivamistaan kolosista. Kovin perusteellista tuhoa se ei ainakaan ole tehnyt jos nyt muutaman mukulan onkin kenties popsinut poskeensa.

Selviytyjien listalle pääsee myös ihanainen hevoskastanjani. Eilisessä auringonpaisteessa se jo oikoi myttyisiä lehtiään. Vapun kaikki neljä vapaapäivää kului pihatöissä. Selän vihlonnasta tietää että multaa tuli kärrättyä useampi kymmenen kuormaa uudelleen rakennettuun perennapenkkiin ja nurmikkoa on revitty ja uudelleen istutettu toiselle puolelle pihaa kottikärrykuormittain. Fyysinen rasitus on vienyt ajatukset muualle, mutta sen lisäksi olen nauttinut miehen kanssa yhdessä puuhailusta. Yhdessä on ollut mukavaa suunnitella ja ideoida, ahertaa lapion varressa ja nauraa mahat kippurassa. Paitsi yksilö- ja pariterapiaa taitaa puutarhanhoito olla terapiaa koko perheelle, sillä Pele osallistuu multaisin kuonoin mihin vain hihna ylettää. Mieluiten se taitaisi kuitenkin ottaa kompostinhoitajan roolin...

Ajattelin, että rentouttavan mullassa möyrinnän jälkeen työnteko maittaisi jälleen ja että kovin kateissa ollut motivaatiokin ehkä löytyisi paremmin. Päinvastoin: työnteko maistuu entistä vähemmän ja mieli palaa ennemmin lapion varteen pionipenkkiä kaivamaan. Tulevaisuuden suunnittelu pyörii yhä takaraivossa, mutta tunne muutokseen heittäytymisestä vaihtelee. Toisina päivinä näen itseni yrittäjänä, toisina epäröin suuren asuntolainan ja muiden epävarmuuksien takia. Tiedän toki, ettei täysin varman päälle voi suunnitella, mutta mielestäni on vain realismia ottaa huomioon esimerkiksi että vain toisen palkalla emme selviä pitkään edes arjen välttämättömimmistä kuluista. En siis hautaa ajatusta uudesta tulevaisuudesta kesäksi, vaan hauduttelen, kehittelen ja jalostan. Kenties kesä kirkastaa ajatukseni senkin suhteen ja viimeistään syksy tuo mukanaan uskalluksen.