torstai 26. kesäkuuta 2008

Seuraava projekti

Olemme koko kevään ajan suunnitelleet rakentavamme etupihalle tukimuurin, sillä nykyisellään pikkuinen rinne tieltä pihalle on sanalla sanoen hirvittävän näköinen - varsinkin naapureiden näkökulmasta katsottuna, huomasin. Multa pysyy rinteessä huonosti, jolloin ruoho ei kasva, pienistä pihakivistä kyhätyt raput harottavat miten sattuu ja riviin istutetut ruusut ja pienet pensaat näyttävät pihatien varteen roiskaissuilta. Heinettynyttä etupihaa on myös vaikea pitää vähänkään siistinä niin ettei siitä tulisi kynityn näköinen. Myös kuistin portaat pitäisi tehdä uusiksi, mutta se jäänee ensi kesälle.

Tähän mennessä vasta naapureilta on kysytty lupa muurin rakentamiselle ja huomenna pitäisi saada lupa kaupungilta. Mies on kysynyt muurikivistä tarjouksen, mutta ne pitää toki vielä tilata. Lisäksi maata pitänee kaivaa, eristää roudalta, osta betonia ja ties mitä. Onneksi itse rakennusprosessi taitaa olla miehellä kirkkaampana mielessä kuin minulla... Harmiksemme muurista tulee niin korkea ettei haluamiamme antiikkikiviä voi käyttää. Joudumme siis tyytymään tylsempiin, tavallisiin halkaistuihin muurikiviin. Emme kuitenkaan halua ottaa riskiä ettei muuri olekaan pystyssä routimisen ja maan elämisen jälkeen tarkoitukseen sopimattomien kivien kanssa.

Urakka on tarkoitus aloittaa viikon päästä alkavalla kesälomalla mahdollisimman pian kunhan saamme haalittua tarvikkeet kasaan. Miehen kanssa työnjako on selvä: hän vastaa teknisestä toteutuksesta ja minä muurille tulevien kasvien ja pensaiden suunnittelusta. Mies taitaa kuitenkin odottaa eniten pihan kaivuutyötä isäni kaivuripihakonehärvelillä. Projekti on kuitenkin yhteinen ja odotankin yhdessä puuhailua lomalla. Pele saa toimia työnjohtajana :).

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Viimein (melkein) valmista!

Hiphei! Viimein ensimmäisen kukkapenkin kiveys on viimeisen pari kiven asettelua vaille valmis. Lopputulos on toki hieman valjun näköinen vielä jonkin aikaa ennen kuin vastaistutetut tuiviot, angervot ja mongolianvaahterat ehtivät kasvaa. Harmi vain, että kuvassa näkyvät harmaat kivet ovat toimittajalta loppu eikä lisää varmaankaan saada. Muut penkit siis noudattelevat joko erilaista värimaailmaa tai saavat sitten kokonaan toisenlaisen reunusmallin. Viimeiset kivet käytiin vielä haalimassa eilen ja ennen juhannusaaton iltaa ne olisi tarkoitus saada paikalleen.

Eilen tehtiin visiitti myös eläinlääkärille edelleen yhtä innokkaan Pelen kanssa. Se ei kurjia kokemuksia muistele vaan porhalsi taas ovesta sisään ja nuuskutteli nenä tai paremminkin koko nassu kiinni matossa iiiiihania hajuja. Turkkiin tuikattiin kolmas kipupiikki ja jalkojen tilannetta seurataan jokunen viikko. Viime viikkoisen pökertymisen syyksi lääkäri epäili boksereille tyypillisiä sydänoireita, joihin usein liittyy tajuttomuuskohtauksia ja jotka harvoin ilmaantuvina ja lyhytkestoisina eivät yleensä vaadi lääkitystä tai ole edes vaarallisia. Oireet tulevat kuuleman mukaan usein myös rodulle tyypillisen päättömän innostumisen seurauksena. Ja bokseriahan ei tarvitse juurikaan innostaa kun jo mennään häntä suorana ja aivot naksautettuna off-asentoon... Onneksi lääkäri itsekin on bokserinomistaja, joten häntä ei kuolan roiskuttelu, hihnaan sotkeutuminen, hössötys ja töhötys häiritse :)

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kirotusvirheitä

Jaahas... olen nähtävästi onnistunut rekisteröimään blogin osoitteen ja siis samalla nimen aika mielenkiintoisesti ilman ja sanan A-kirjainta. Ihmettelimme miehen kanssa useasti miksei blogia löydy kirjoittamalla selaimen hakukenttään blogin nimi - mutta eipä tietenkään löydy jollei ymmärrä tehdä joka kerta samaa kirjoitusvirhettä! No, muut tämän ovat arvatenkin huomanneet jo aikapäiviä sitten ja saattaneet ihmetellä kummalista valintaa osoitteeksi. Näillä asetuksilla kuitenkin jatketaan. Toivottavasti edes teksti olisi ymmärrettävää ;)

Pelen epäonni sen kuin jatkuu. Se sai pelottavan tajuttomuuskohtauksen toissapäivänä ja tuupertui kukkapenkkiin pissareissun päätteeksi. Mies oli juuri tullut myöhään töistä ja innostunut tervetulohönkötys päättyi ikävästi. Kylmäksi ja veltoksi valahtanut koira haukkoi jonkin aikaa henkeään ennen kuin pyrki taas pystyyn, mutta on sen jälkeen onneksi ollut normaali. Ensi viikolla on onneksi jo eläinlääkäri varattuna kolmatta kipupiikkiä varten. Toivotaan, että jälleen selvittiin säikähdyksellä.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Apina vai koira?

Eilen tehtiin taas reissu eläinlääkärille. Kipeitä polvia on nyt hoidettu niveliä lääkitsevillä pistoksilla, joista kolmas ja tällä erää viimeinen käydään hakemassa ensi viikolla. Nivelrikon jäljiltä polvet luultavimmin hieman jäykistyvät, mutta kipujen pitäisi silloin myös helpottaa. Kulkeminen tulee siis aina olemaan enemmän koikkelehtimista kuin kaunista, kevyttä ravia mutta tyylistä viis kunhan elämänilo kivuttomuuden myötä säilyy.

Viikon takainen ensimmäinenkin pistos tuntui jo auttavan. Kesäsateen siivittämänä pusikot rytisi ja kiellot kaikui kuuroille korville kun uutta spurttiherkkyyttä viriteltiin kohdilleen metsäpolulla. En ole pitkään aikaan nähnyt Peleä niin tyytyväisenä itseensä, rinta ja häntä kaarella kun viimein sain sen kalasteltua hihnaan ja kakisteltua naurun sekaiset torumiset sen niskaan. Välillä tuntuu, että hihnan päässä on ennemmin iso apina kuin koira... samaa ajattelivat varmasti myös lähikaupan asiakkaat kun metsästä kaupan parkkipaikalle siirryttyämme koira päätti järjestää seuraavan kohtauksena: valtavalla pupuloikalla mahalleen pienenpieniin lätäköihin ja samantien pikaspurtti kohti seuraavaa lätäkköä takapää alhaalla ja korvat jälleen täysin kuuroontuneina, pää mitä ilmeisimmin täysin tyhjänä järjen hippusista. Lenkkeily muuttui retkumiseksi, karjumiseksi naurun kupliessa suupielissä ja koiran perässä säntäilyksi - ja silti meillä molemmilla taisi olla enemmän kuin mukavaa. Tokihan koirakin huomasi etten onnistunut naurultani komentamaan sitä kunnolla eikä edes yrittänyt käyttäytyä. Kai sen riehakas käytös toisaalta on terveen (tai ainakin kivuttoman) merkki, joten olkoon sitten apina jollei bokseriksi enää taivu :)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Yksin kotona

Taas loppuviikko yksin kotona... Inhoan miehen työmatkoja. Mielipahakseni mies joutuu reissaamaan säännöllisesti ja usein pitkin Suomea mikä tietenkin tarkoittaa, että me jäämme koiran kanssa kaksin pitämään taloa. En saa mitään aikaiseksi yksin ollessa. Puutarhassa riittäisi tekemistä, mutta liian helposti jumitun sohvannurkkaan ja sisälle enkä ole tehnyt yhtäkään suunnittelemaani asiaa kun mies perjantaina tulee kotiin. Tämän aion korjata tällä viikolla ja istuttaa ainakin ostamani köynnökset puusaaviin.

Miehen työmatkat vaikuttavat kuitenkin muullakin tavalla. Jo päiviä ennen reissuun lähtöä mies muuttuu äreäksi - ei häntäkään kotoa pois lähteminen aina houkuta. Työmatkalla sitten nimensä mukaisesti painetaan töitä lähes ympäripyöreitä päiviä, joten yhteydenpito on minimaalista kun soittaa ei yksinkertaisesti ehdi tai enää aamuyöstä viitsi. Lisäksi kotiintuloon ja viikonloppuun kasautuu usein paljon odotuksia molemmin puolin joka taas usein johtaa kinasteluun kun kaikki ei menekään niin kuin oli ajatellut.

Aiemmin en myöskään osannut nukkua kun mies ei ollut vieressä narskuttamassa hampaita ja kuorsaamassa. Alkuun myös Pele reagoi kaksistaan oloon vartioimalla taloa, murisemalla iltahämärissä pitkin nurkkia ja ulvomalla ulko-ovella aamuyöstä kun kuuli posteljoonin kolistelevan postilaatikoilla. Nyt se on kai todennut vähemmänkin vartioinnin riittävän, mutta on yhä selvästi enemmän varuillaan jos mies ei töistä tulon aikaan tulekaan ovesta.

Aion yrittää oppia pitämään yksinolosta enemmän. En kuitenkaan halua oppia odottamaan sitä, nauttimaan siitä liikaa niin että odottaisin talon tyhjenemistä, omaa rauhaa. Avioliitossa ja parisuhteessahan parasta on juuri kokemusten ja asioiden jakaminen, yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen!