tiistai 18. marraskuuta 2008

Yksinolo harmittaa

Mies on ollut tämän viikon työmatkalla kuten edellisenkin viikon ja ties kuinka monta sitä ennenkin. Olen aiemminkin tainnut mainita etten juuri viihdy yksin kotona. Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta pelkään mitättömiä rapsahduksia ja kuvittelen tahtomattani ties mitä kauhuja. Tiedän varsin hyvin, että on tyhmää pelätä olemattomia, mutta järkeily ei vain riitä. Epämiellyttävä tunne yksin ollessa ei väisty. Pahin levottomuuden tuomista ongelmista lienee kuitenkin unettomuus. Yö toisensa jälkeen menee pyöriessa ja syvää unta saa odotella aamuyölle saakka ja aamulla puhelimen torkku-nappi saa kyytiä kun ylös nousua yrittää vetkuttaa mahdollisimman pitkään. Kun mies taas on kotona, nukahdan usein kesken tv:n katselun sohvalle tai parhaimmillaan koiran kainaloon lattialle.

En osaa sanoa miksi tällä viikolla yksinolo on tuntunut lähes ylitsepääsemättömän vaikealle. Tuntuu epäreilulle elää viikot vain odottaen torstai-iltaa kun mies viimein tulee kotiin ja yhteistä viikonloppua. Tosiasia kuitenkin on, ettei muutama ilta viikossa riitä mihinkään. Eihän avioelämän tälläistä pitänyt olla! Erossa vietetyn viikon jälkeen viikonloppuun myös usein kohdistuu kohtuuttomiakin odotuksia, jotka sitten purkautuvat riitelynä ja romuttaa kivat suunnitelmat.

Yritän tietysti tsempata ja säilyttää hyvän mielen miehen poissaollessa ja kannustaa häntä jaksamaan työreissut omalta osaltaan. Ei hänkään liiemmin taida kotoa poissaolosta nauttia. Tilanne on vaikea kun tekisi mieli ennemmin ruinata ja ruikuttaa, parkua täyttä päätä.

Ainoa joululahjatoiveeni tänä vuonna taitaakin olla laatuaikaa miehen kanssa, ylenpalttisen paljon - mieluiten arki-iltaisin, säännöllisesti läpi vuoden...

Joulun odotus alkakoon

Istutin tänään amaryllikset joulua varten. Unohdin ne jääkaapin perukoille ja taidan tapani mukaan olla auttamattomasti myöhässä, mutta ilahduttakoon kukat meitä sitten myöhemmin talvella. Viime jouluna istutin joulukukat ohjeiden mukaan 8 viikkoa ennen h-hetkeä ja kukat lähtivätkin kasvuun kovaa vauhtia ja kukkivat jo hyvän aikaa ennen joulun pyhiä... Rakastan joulun suunnittelua ja odotan sitä joka vuosi samalla hartaudella. En välttämättä keskity kodin peittämiseen koristeisiin ja jouluhepeniin vaan mieluummin mietin ihanat ruokalajit perinteisten kinkun ja laatikoiden rinnalle, leivon pakkasen täyteen kakkuja ja torttuja, koristelen piparkakut ja etsin uusia glögireseptejä illat pitkät netistä. Odotan jo aattoillan leppoisaa ja hämyistä tunnelmaa, kiireettömyyttä ja joulun ihania tuoksuja.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Huutokaupassa, osa II

Viikonloppuna satoi ensilumi. Ihan kinokseksi asti siitä ei riittänyt, mutta toi sentään vaaleutta pimeisiin iltoihin. Toiset ilahtuivat, odottavat kunnon pyryä. Minä en. En erityisemmin välitä lumesta ja jään tuoma liukkaus aivan kauhistuttaa kun pitäisi polvivaivaisen koiran kanssa yrittää talvi taiteilla.

Aloittelimme viikonlopun taas rennosti tanssilattialla, tällä kertaa cha cha:ta harjoitellen. Mies yritti tosissaan herätellä sisäistä latinoaan ja välillä innokkuus ehti taitojen edelle - molemmilla. Toisinaan taas oli naurussa pitelemistä kun mies suunnitteli miten hän viemisen sijaan sitten antaa merkin, että pitää pyörähtää... huomattuaan ettei merkistä syöksähtäminen hurjaan pyörähdykseen johdakaan kovin kauniisiin tanssiliikkeisiin vaan ennemminkin jokseenkin vauhdikkaisiin vaaratilanteisiin mies taisi kuitenkin päättää, että perinteinen naisen tanssiin johdattelu onkin ihan hyödyllistä opetella. Oli muuten tosi mukavaa myös huomata, että loppua kohden tanssiminen alkoi jo sujuakin ja vielä kotonakin etsittiin tutut biisit netistä ja harjoiteltiin seuraavana iltana illallisen valmistuksen lomassa :).

Teimme viikonloppuna myös toisen retken huutokauppaan, tällä kertaa paikalliseen vanhaan sotilaskotiin. Huutokaupan pitäjä oli sama kuin viikko sitten ja olinkin hieman pettynyt kun myös tarjonta näytti lähes edellisviikon kopiolle. Ainoastaan talonpoikaishuonekalut puuttuivat. Jäimme kuitenkin seuraamaan kaupan tekoa silmällä pitäen kaunista vanhaa kristallikruunua. Lähestulkoon kaikki muut valaisimet sen ympäriltä otettiin kohteiksi yksi kerrallaan ja kaupattiin suht edulliseen hintaan. Hieroimme käsiämme ja ajattelimme, ettei vanha lamppu voi olla kirkkaasti kimaltelevia lamppuja kalliimpi. Viimein, muutaman tunnin odotuksen jälkeen rohkenimme pyytää lamppua huudettavaksi - vain kuullaksemme, että jo lähtöhinta pompsahti reilusti yli budjettimme. Vanhus osoittautuikin keräilyhelmeksi! Meklari kai haisteli ihmisten huutohalukkuutta ja hintatasoa kimaltelevilla krumeluurilampuilla ja totesi, ettei siitä sakista kukaan lähtisi arvolampusta kilpasille. Teimme lampusta kyllä tarjouksen, mutta arvatenkin se kaikui kuuroille korville ja jäi siis odottelemaan uuteen kotiin pääsyä vielä toistaiseksi. Niin ja toisaalta, kyllä meidän keittiönlampuksi pääsee vähemmilläkin meriiteillä...

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Huutokaupassa

Eilen, lauantaina suuntasimme auton nokan kohti piskuista naapurikaupunkia huutokauppa ja ihanat kustavilaiskalusteet silmissä kiiluen. Lehti-ilmoitus näet lupasi myyntikohteiden sisältävän jos jonkinlaista mielenkiintoista ostettavaa. Myös Pele pääsi mukaan turistiksi ja virkistäytymään. Perillä todellisuus ei ollut aivan yhtä valloittava kuin mielessämme olimme kuvitelleet. Kustavilaiskalusto osoittautui kolmeksi kalusteeksi: pieni, matala puinen kaappi, iso, tosi korkea astiakaappi ja kaunis, mutta hutera puusohva. Olemme metsästäneen mieleistä puusohvaa jo jonkin aikaa ja välillä intautuneet tarjoamaan niistä netin huutokaupoissakin sievoisia summia (öhöm... tai siis minä olen intautunut ja mies päinvastoin on toppuutellut... turhaan). Kyseisessä sohvassa oli kauniit puuleikkaukset ja sen olisi melko vähällä vaivalla saanut maalattua mieleisekseen. Paikkakin sille on jo katsottuna valmiiksi. Selkänojan huteruus kuitenkin sai meidät epäilevälle kannalle, varsinkin kun näytti, että sen vahvistaminen olisi meidän puusepäntaidoillamme vaikeaa. Jäimme siis taka-alalle seuraamaan huutokauppaa ja päätimme ettemme tällä kertaa huutaisi mitään. Kokemuksena huutokauppa oli silti kiva. Mieskin nautti ensimmäisestä huutokaupastaan vaikka ihanat munkkikahvit jäivätkin juomatta :). Harmi, että kamera unohtui kotiin, eikä reissusta tai kohteista ole kuvia.

Myös Pele nautiskeli reissusta vieraalle paikkakunnalle täysin siemauksin. Se pääsi tietysti säännöllisesti jaloittelemaan ja haistelemaan paikallisten haukkujen terveisiä ja paineli pitkin katuja rinta kaarella ja häntä kippurassa. Tälläkin kertaa se oli niin innostunut reissusta, että muisti vasta monen tunnin jälkeen kotipihalla käydä asioillaan. Miten sitä nyt kiireessä ja tohottaessa muistaisi jalkaa nostaa?!?

Lauantai-ilta alkoi jo hämärtää kun kurvasimme kaikin puolin mukavalta päiväreissulta kotitielle. Tyhjin käsin ja tyhjin vatsoin... Vatsojen kurinaa auttamaan oli siis käynnistettävä armoton ruuan valmistus, eikä aikaakaan kun hellalla porisi omasta kalaliemestä keitelty lohikeitto, uunissa paistui kasvispiirakka ja pöydällä höyrysi vuoden ensimmäinen lautasellinen joulutorttuja. Nam!

Alla vielä ohje tosi helpolle ja maistuvalle kasvispiirakalle:

Käytän usein kaupan valmista, pakastepohjaa. Näin tälläkin kertaa.

Täyte:

1 vihreä paprika (isoista paprikoista tosin en käyttänyt kaikkea)
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
pieni pala purjoa (kaupassa ei ollut purjoa, joten ajattelin korvata tämän sipulilla - ja arvatenkin unohdin...)
1 dl juustoraastetta
2 dl kevyt kermaa
2 kananmunaa
1 dl mustia oliiveja

Levitä sulanut piirakkapohja halkaisijaltaan n. 25cm piirakkavatiin ja levitä paprikasuikaleet ja oliivit päälle. Sekoita juustoraaste, kerma ja kananmunat keskenään ja kaada piirakan päälle. Paista uunissa 225 asteessa n. 25 minuuttia.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivä


Marraskuu alkoi sateisena. Ei tekisi mieli lähteä koleaan vesisateeseen vaihtamaan auton renkaita, mutta kai huomenna on pakko kun säätiedotus lupaa räntää. Syksyinen sää vetää mielen helposti alakuloiseksi, etenkin kun mies painaa jo toista viikonloppua peräjälkeen töitä. Tälläisinä päivinä on mukavaa laittaa takkaan tuli ja kynttilöitä palamaan, jotta edes tunnelma olisi lämmin kun ulkona tuivertaa. Vähäiset jäljellä olevat polttopuumme ovat vain hieman päässeet kostumaan ja ne pitäisikin muistaa tuoda sisään kuivumaan hyvissä ajoin. Arvatenkin viime viikolla kaikkea muuta kuin tarmokkaana elellyt talon emäntä unohti puunkantovelvollisuutensa ja toistaiseksi on saatu lämmitellä ilman takkatulen apua.

Ajattelin tänään käydä myös hautausmaalla. Muistelen mieluummin rakkaita isovanhempiani muualla kuin kirkkomaalla, joten haudoilla käyn oikeastaan vain pyhäinpäivänä ja jouluna. Tuntuu silti tärkeälle käydä sytyttämässä kynttilät ja viettää hetki liekkiä katsellen. Eläessään ukki oli tärkeä ihminen pienen tytön elämässä. Ukki vuoli pajupillit, kyyditti moponsa tarakalla kaljakopassa ja otti mukaan kauppa-autolle. Turvallisessa sylissä kiemurtelimme serkun kanssa pakahtumaisillamme kikatuksesta kun ukki kutitteli kainaloista ja antoi hieroa poskea karkeaa leukaansa vasten. Myös ukin kuolema kesäisen ukkosmyrskyn aikana on piirtynyt raskaana kokemuksena muistiini. Tuohon aikaan piskuisessa kylässä ei ollut osoitteita ja ambulanssia vastaan piti lähteä isomman tien laitaan. Muistan vielä vuosikymmenien jälkeenkin pelkoni juostessani rankkasateessa mummolasta läheiselle kesämökillemme kiirehtimään isää ambulanssin oppaaksi. Päällimmäisenä ovat kuitenkin muistot aina aurinkoisista kesistä mummolassa.

Nyt vanhempana olen useasti pannut merkille kuinka ukin omat lapset ja muut sukulaiset puhuvat ukista aina ja yksinomaan vain hyvää. Häntä pidetään reiluna miehenä joka ei arvostellut muita ja auttoi mielellään vaikeissakin asioissa, mutta ei koskaan pyrkinyt puuttumaan esimerkiksi lastensa asioihin. Ukki oli hyvä mies. Siksi harmittaa, että menetin hänet niin nuorena. Olisi ollut mukavaa yrittää omaksua edes hitunen hänen elämänviisauttaan ja näyttää, että "katso ukki, kyllä meistä kaikista pienistä tirppanoista ihan hyviä aikuisia tuli!".

Jostain syystä muistot mummosta ovat haaleampia, epäselviä. Kenties se johtuu siitä, että mummo oli luonteeltaan hiljainen kuuntelija, sivusta seuraaja joka tyytyi ennemmin taustalla laittelemaan kotia ja ruokaa vieraille kuin osallistumaan kärkkäänä keskusteluihin. Mummolta saatiin lupa leikellä aikakauslehdistä julkkisten kuvia ja kaapista löytyi aina ihananällöttäviä Pihlajanmarja-karkkeja.

Toivon, että joskus omat lapseni saavat yhtä lämpimiä muistoja omista isovanhemmistaan. Omien vanhempien ikääntyminen on yksi syy, joka saa ajattelemaan perheen perustamista yhä useammin. Toivoisin niin heidänkin saavan nauttia pienen ihmisen seurasta vielä kun jaksavat.

En malta olla mainitsemasta myös puutarha- ja kukkakuulumisia... Keräsin nimittäin tänäkin vuonna takapihalta kimpullisen maksaruohoa maljakkoon. Se kestää kauniina pitkään ja kun kukat lakaistuvat voi varret istuttaa kukkaruukkuun pistokkaina, sillä varresta alkaa työntyä saman tien uusia alkuja. Kesän tullen taimen voi sitten istuttaa kukkapenkkiin. Kätevää! Muratin talvehditusprojekti on saanut hieman takapakkia, sillä suurempiin taimiin näyttää pesiytyneen jokin pieni hämähäkki joka verkollaan hitaasti tukahduttaa kasvia. Fairy-vesikäsittelyn luulisi tepsivän. Aion jatkaa saippuavedellä suihkuttelua ainakin tämän päivän. Osa murateista sen sijaan näyttää muuten vain ja huvikseen loukkaantuneen sisälle tuomisesta ja kuivattaa lehtiään kohtalaista vauhtia. Montakohan niistä selviää kesään saakka..?