tiistai 30. joulukuuta 2008

Joulumieli - löytyi se kuitenkin


Löysin kuin löysinkin hitusen joulumieltä aivan joulun kynnyksellä. Ahdistavat asiat alkoivat saada oikeita mittakaavoja ja tuntui tärkeälle tehdä joulun tuntua kotiin. Hyvä mieli ja joulun tuoksu leijui kotiin viimeistään piparkakkuja paistellessa ja kuusta sisään kannettaessa. Kahden aikuisen joulusta muodostui tunnelmallinen ja lämmin. Iloisin joulunviettäjä taisi kuitenkin olla pienen perheemme pahnan pohjimmainen eli Pele. Se ilostui silminnähden ainokaisesta kuusen alta löytyneestä paketistaan josta paljastui tämän joulun lemmikkien hittilelu: röhkivä kumipossu :). Aattoilta kuluikin koiran iloista kurinaa ja laulavaa vinkumista kuunnellessa säestettynä possun röhkötyksellä.


Joulun jälkeen saimme Sylvia-serkun miehineen ja Elsa-koirineen kylään. Koirat tapaavat toisiaan yhtä mielellään kuin mekin ja sutinaa riitti - kumipossu kolmantena pyöränä. Sunnuntain haalea talviaurinko houkutteli meidän ulos ja ajoimmekin muutaman kymmenen kilometrin päähän kylänraitille, jonka varrella lapsuutemme kesämökki sijaitsee. Lapsuuden muistojen valtava piha tuntui kovin kutistuneelle, mutta herätti silti samat muistot ja lämmön etenkin kun kuistilla roikkui yhä sama lehmänkello ja aitanseinustaa koristivat samat ruosteiset talikot, kannut ja purnukat.

Nyt uuden vuoden ja kolmannen hääpäivän kynnyksellä ajatukset pitää kai jo siirtää ensi vuoteen. Toivottavasti työntäyteisenä alkava vuosi tuo mukanaan enemmän aikaa yhdessä miehen kanssa ja vastauksia edes muutamiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Tule joulu kultainen?

Olimme viime viikolla miehen kanssa ihanassa joululaulukonsertissa vihkikirkossamme. Jenni Vartiainen ja Tomi Metsäketo lauloivat reilun tunnin mittaisessa konsertissa kauneimmat ja herkimmät joululaulut. Odotin suloisen jouluisen tunnelman täyttävän sydämeni kun kävelisimme lumisateisessa illassa miehen kanssa käsikynkkää takaisin autolle. Ensimmäiset säkeet kaikuivatkin kauniisti kirkon komeissa holveissa eikä aikaakaan kun nieleskelin kyyneliä, niistin ja hytisin iho kananlihalla. Ei varmasti ole konsertin vika, että jouluilon sijaan tunteeni ovat siitä lähtien risteilleet ennemmin joulualakulossa kuin innokkaassa odotuksessa. En saa tänä vuonna joulunodotuksesta kiinni.

Siksi blogikin on elänyt hiljaiseloa. En halua blogin muuttuvan pateettiseksi valitukseksi ja masennusvirreksi - tuskin kukaan sellaista lukea haluaa. Apeutta aiheuttavat aiheetkin ovat osittain sellaisia, joita en ainakaan toistaiseksi tohdi täällä jakaa. Kerron ne toistaiseksi miehelle, ystävälle, sopotan koiran korvaan... ja ehkä jokin päivä kirjoitan niistä selkein sanoin.