maanantai 26. tammikuuta 2009

Arvaamaton elämä

Kulunut viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän sumuisissa tunnelmissa. Sain perjantaina kesken työpaikan virkistyspäivän puhelun isältäni, että äitini on aamulla viety vakavan sairauskohtauksen vuoksi sairaalaan. En oikein ymmärrä miksi vanhemmat viivyttelivät viestin kertomisen kanssa iltapäivään saakka eivätkä soittaneet heti aamulla. Harmistusta tietysti lisäsi se, että olin ehtinyt työporukan kanssa yli sadan kilometrin päähän virkistyspäivää viettämään ja poislähtöön olisi vielä tuntikausia aikaa. Onneksi mies oli kotona ja lähti välittömästi matkaan hakemaan minua kotiin. Ilta kuitenkin venyi pitkäksi suurten välimatkojen vuoksi emmekä ehtineet sairaalaan vasta kuin lauantaiaamuna. Onneksi aamulla äiti vaikutti olosuhteisiin nähden hyväkuntoiselle ja eilen, sunnuntaina näytti jo ottaneen monta edistysaskelta kohti paranemista. Ja vaikkei huoli äidistä olekaan vielä väistynyt on kenties asteen verran rauhallisempi olo kun tietää, että kuntoutumiselle annetaan hyvät mahdollisuudet ja että hän on hyvässä hoidossa. Jotenkin oman äidin näkeminen heikkona ja paljaan avuttomana kuitenkin raastaa pientä sydäntä aivan valtavasti ja mieli tuntuu raskaalle. Koko ajan.

Näiden muutaman päivän ajaksi järkytys vei voimat ja mielenkiinnon lähetulkoon kaikkeen. Parhaalle olo tuntui koiran kanssa lenkkeillessä ja hengitellessä syvään, pitkiä henkäyksiä pakkasilmaa. Myös miehen tuki tuntui korvaamattomalle. Onneksi hän huomasi kun sanat juuttuivat kurkkuun, kietoi käden ympärille ja auttoi vaikean hetken yli. Hän myös huolehti viikonlopun käytännön asioista, joihin en olisi löytänyt energiaa.

Tunnen kuitenkin, että äidin edessä pitää olla nyt vahva. Siinä missä hän on vanhempana tukenut minua oman elämäni vaikeuksissa on nyt minun vuoroni kannustaa ja motivoida. Toki äiti silti näkee, että olen surullinenkin. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Ei vielä. Puhumme näistä hetkistä varmasti myöhemmin, sitten kun on sen aika. Nyt on aika kuitenkin keskittää kaikki voimat paranemiseen, lepoon ja positiivisiin ajatuksiin.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ikävä kuulla äidistäsi, toivottavasti asiat selviää. Voimia teille ja iso halaus..

Mrs.Marple kirjoitti...

Voimia ja äidillesi paranemista.