tiistai 18. elokuuta 2009

Käynnistyminen


Jaahas, olisikohan aika ottaa blogi pois liiankin pitkäksi venähtäneeltä tauoltaan? Tauko tuntui tarpeelliselta kun sanottavaa, ainakaan positiivista tuntui olevan niin vähän. Vielä kun saamattomaan luonteenlaatuuni lisää ihanan ja kuuman kesän niin eipä sitä postauksiakaan sellaisella reseptillä synny.

Vietimme kenties kesän viimeisen lämpimän lauantain viime viikonloppuna miehen lapsuuden maisemissa Puumalassa hänen isovanhempiensa luona. Minä keräilin mummon kanssa viinimarjoja ja seurailin kun mies sisarensa kanssa kulki selvästi muistoihinsa uppotuneina pitkin tuttuja rakennuksia ja pihapiirejä. Lapsuuden leikit ja piilopaikat muistuiva varmasti elävästi molempien mieleen. Tuntui myös hyvälle, kun kumpainenkin sai viettää kivan päivän rakkaiden isovanhempiensa seurassa, itse kun olen omani menettäny niin aikaisin, äidin puolen isovanhempia koskaan tapaamattakaan. Kivalta tuntui tietysti myös tulla kotiin täysien marjaämpärien kanssa ja keitellä sunnuntaisena sadepäivänä mehuja talvea varten! Hienoisella haikeudella kesä taitaa taas jäädä tältä erää taakse, mutta toisaalta odotan jo syksyäkin kirpeine aamuineen.

Tervetuloa syksy!

Tänään on virallisesti käynnistynyt myös koko kevään ja kesän laakereillaan levännyt etupihan kunnostus. Viime kesän muurinpystytysurakka imaisi mehut ja innostuksen pihan mylläämisestä ja lomallakin teimme tietoisen päätöksen ettemme kajoa pihakiviin vaan otamme rennosti, loman kannalta. Tällä viikolla kuitenkin mattimyöhäistenkin oli pakko todeta, että lapionvarteen on tartuttava kun kaupungin työmiesten työkoneet alkuviikosta vyöryivät laittelemaan pientareita kuntoon. Ja jottei aika syyspimeillä kävisi pitkäksi olemme myös saaneet päähänpinttymän kylpyhuoneen ylimääräisen (lue: turhan) oven kiinnimuuraamisesta, joten käynnissä on myös laattojen metsästys. Viisi vuotta vanhoja laattoja saattaa olla turha yrittää mistään kaivella, mutta yrittänyttä ei laiteta. Niin ja tietysti työhuone pitäisi pikapuoliin tapetoida ja... ja...

Tuossapa sitä aiheita ja ohjelmaa luulisi tälle syksyllä riittävän :)

Ei kommentteja: