tiistai 8. joulukuuta 2009

Odotusta

Miten tässä näin pääsi käymään? Loppukesästä vannoin aktiivisempaa bloggailua vaan mitenpä kävikään..? Aiheita varmasti olisi riittänyt, mutta innostusta ei. Ja väkisin väsäämällä harva homma on hauskaa, ei edes blogin pitäminen.

Sinisen talon jokaisen asukkaan elämä on tällä hetkellä melkoista odotusta: odotamme paitsi tietysti ihanaa ja tunnelmallista joulua, myös kauan kaivattua esikoistamme saapuvaksi! Ajattelin kesällä uhmakkaasti, etten kyllä ala ainakaan mitään odotus- ja vauvajuttuja blogissa kirjoittelemaan mutta, mutta, mutta... ei kai aiheelta voi välttyäkään kun pian pienen perheemme arki pyörii tiukasti pikkuruisen ihmisenalun ympärillä. Ehkäpä mielenterveyteni vuoksi yritän välillä jutella muutakin ja yritänihanvarmanakanssa välttää (ainakin syvällisemmät) pohdinnat kakkaamisen tai sen puuttumisen tiimoilta. Ihan niinkuin olo tuntuisi taas vähän uhmakkaalle - saapa siis nähdä miten onnistun.

Yksi syy miksi odotus- ja vauvajutut ovat jääneet kirjoittamatta on se, että olen tuhlannut suuren osan odotusajasta murehtimiseen ja pelkäämiseen. Olin pitkään varma, että jos sanon ääneen miten onnellinen olen masukummun kasvusta ja tulevasta lapsesta, se salamana katoaisi, otettaisiin pois. On niin helppo sanoa, että iloitse nyt ja nauti joka hetkestä, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Vasta oikeastaan loppukesästä kun kerroin uutisesta työpaikallani ja olin ikäänkuin pakotettu puhumaan asiasta muiden kuin miehen ja läheisimpieni kanssa tajusin miten vapauttava tunne oli todella alkaa iloita ja nauttia tulevasta ja raskaana olevan saamasta huomiostakin. Silti epävarmuus valtaa yhä mielen silloin tällöin ja vatsaa silittäessä kuiskaan möyrijälle "tulethan varmasti, me niin odotamme...".

Eräs ei taida edes tietää odottavansa

Tänä vuonna odotan myös kovasti joulua. Voi tosin olla, että loppusuoralla oleva raskaus hieman hidastaa jouluintoilijan valmisteluja, mutta vähemmälläkin hössöttämisellä saa aikaan kauniin ja tunnelmallisen joulun, siitä olen varma. Ja liittyyhän tähän jouluun varmasti aivan omanlaisensa tunnelma senkin takia, että ensi vuonna pöytään katetaan myös pikkuinen lautanen ja kuusen alle ilmestyy varmasti tuhdinpi kasa lahjoja kuin tänä vuonna. Mies onkin jokusen kerran todennut, että liittyyhän ihanaan odotukseen myös tietty haikeus pian menetetyistä lauantaiaamun puolille päiville kestävistä loikoiluista tai hetken mielijohteesta kahvilareissuista. Toisaalta odotamme molemmat uutta vaihetta elämässämme aivan valtavan paljon emmekä tietenkään mistään hinnasta vaihtaisi tätä pois.


Hiljentyminen ja rauhoittuminen joulun aikaan alkaa jo tällä viikolla. Huomenna istahdamme ensimmäistä kertaa vihkikirkkomme penkille kuuntelemaan joulukonserttia ja toisen kerran sunnuntaina. Vaikka en ole valtavan uskonnollinen on kirkko kuitenkin mahtava paikka juuri rauhallisen joulun etsimiselle ja usein löytämiselle. Viime jouluna istuin konsertissa silmät kyynelissä ja herkistyneenä aivan toisenlaisista ajatuksista, toiveista ja valtavasta odotuksesta. Tänä jouluna ajatukset ovat muuttumassa todeksi, mutta en silti usko välttyväni herkistymiseltä - se on nimittäin näinä päivinä täysin mahdotonta, aivan ilman kauniita joululauluja ja kynttilöin valaistuja kirkkojakin...

2 kommenttia:

Mrs.Marple kirjoitti...

Onnea odotuksesta!

Ja kyllä se joulu tulee ihan varmasti vaikka ei hössöttäisi yhtään, joulutunnelma lähtee sisimmästä.

Pia kirjoitti...

Voi miten osaat kirjoittaa niin koskettavasti. Samoja asioita olen aikoinaan miettinyt ja varmasti moni muukin.
Onnellista loppuodotusta sinulle rakas ystävä!