keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Uuden vuoden kynnyksellä

Hassua miten joulua aina odottaa niin kovasti ja kuinka nopeasti itse aattoilta onkin sitten ohitse. Tänä vuonna vietimme oikein mukavan joulun miehen, Pelen ja miehen siskon kanssa syöden, seurustellen ja hieman lahjojakin availlen. Vielä tänä jouluna lahjojen määrä säilyi kohtuullisena - saapa nähdä miten käy ensi vuonna! Mies oli kuunnellut toiveet tarkasti ja sainkin lahjakortin toivomaani kasvo- ja jalkahoitoihin. Miehen siskon ajattelevaisesti ostama sydämen muotoinen jyväpussi pääsi jo tositoimiinkin ja todella auttoi ensimmäisten kipeiden supistusten iskiessä eilen päivällä. Vaikka olevinaan kaikki valmistelut oli ennalta suunniteltu ja hyvissä ajoin aloitettukin, silti tuntuu että aattoa edeltävälle illalle ja itse aattoonkin jäi vielä liikaa tekemistä kun olisi jo voinut rauhoittua ja hiljentyä. Olenkin visusti päättänyt aloittaa jouluvalmistelut ensi vuonna hyvissä ajoin, vieläkin aikaisemmin jotta sitten itse aatto jäisi vain joulupukin odottelulle ja rauhalliselle käpsehtimiselle.

Joulun alla ja välipäivinä olemme todella kunnostautuneet miehen kanssa muutenkin. Koko kesän suunnitteilla ollut työhuoneen muutosprojekti lastenhuoneeksi saatiin nimittäin viimein valmiiksi! Samaan syssyyn sijasin myös vauvan oman vuoteen valmiiksi, joten nyt: tervetuloa tulokas, kaikki on valmiina. Tästäkin remontointiurakasta läksynä opin ainakin sen, ettei tapetointiurakkaa välttämättä kannata jättää siiheksi, että on 9 kuukaudella raskaana jos sen olisi voinut tehdä aikaisemminkin... En sentään jättänyt tapetointia joulunpyhille vaan se oli valmistunut jo aiemmin joulukuussa, itsenäisyyspäivän pyhinä. Ison mahan kanssa tikkaille nousu ja lasku tuntui kyllä kropassa melkoisesti jälkeenpäin, mutta tulipahan tehtyä ja vielä tuolloin vointikin oli kaksin verroin kevyempi vaikkei aivan mahdottoman raskas ole vieläkään. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, että jälleen kerran kaksi jahkailijaa sai jotain vietyä loppuun asti ja tällä kertaa vielä ennen vihoviimeistä deadlinea - ei siis tarvitse laitokselta kotiutuessa enää alkaa verhotankojen asennuspuuhiin tai tuskailla kun sänky on yhä kokoamatta.

Uuden vuoden kynnyksellä tulee väkisinkin mietittyä mitä kuluneesta vuodestä jäi päällimmäisenä mieleen. Vuosi 2009 taitaa jäädä mieleen ristiriitaisena vuotena jolloin perhettämme koeteltiin oikein olan takaa ja jona koin myös yhden elämäni tähänastisista kokemuksista ihmeellisimmän, raskauden osaamatta aivan nauttia siitä täysillä. Vaikeuksista huolimatta vaakakuppi mielessäni kallistuu kuitenkin positiivisen puolelle, onhan kaikki vastoinkäymiset kuitenkin voitettu tai ainakin niistä toivuttu. Toivottavasti ensi vuoden saldo jäisi kuitenkin vielä selvemmin plussalle ja pieni perheemme nauttisi uudesta elämäntilanteesta täysin siemauksin!

Huomenna, uuden vuoden aattona vietämme myös neljättä hääpäiväämme. Ehkäpä juhlistamme päivää kuten muutama vuosi sitten romanttisella vaahtokylvyllä. Tänä vuonna toivottavasti vain paremmalla onnella... viimeksi nimittäin lämmin vesi oli päässyt tyystin loppumaan ja viileään veteen pulahduksesta oli romantiikka hetkeksi kaukana. Onneksi kaapeista löytyi isoja kattiloita ja joululahjaksikin oli juuri ostettu uudet kylpytakit, joten hetkisen vettä keiteltyämme kylpy kyllä onnistui ja romantiikkakin palasi kuvioon :). Ainakin tuo hääpäivä jäi mieleen! Ehkäpä huominenkin vielä yllättää...

tiistai 15. joulukuuta 2009

Viime hetken käsitöitä

Olen kova innostumaan käsitöistä ja aloitan säännöllisesti uusia luomuksia saamatta niitä useinkaan valmiiksi. Mies kuittaileekin aloitettujen kutimien määrästä ja huokailee hymyssä suin kun suunnittelen uusia lankahankintoja tai hamstraan silmät kiiluen askarteluvälineitä. Tunnenkin siis suurta onnistumisen iloa ja suorastaan ylpeyttäkin kun kahden päivän pakertamisen jälkeen sain (omasta mielestäni) hienon imetystyynyn valmiiksi - siis ihan oikeasti valmiiksi saakka: täytteet on sisällä ja langat päätelty! Hyvä minä! Tein tyynystä kertaheitolla kaksinkertaisen, jolloin päällisen saa tarpeen tullen irti ja pesukoneeseen. Vaikka yleensä olen suht noheva käsityössä kuin käsityössä, ompelukoneen kanssa olen täysi tumpelo. Ei nimittäin ole ihme eikä mikään jos verhotkin lyhenevät käsittelyssäni eri pituisiksi - kaksi kertaa peräkkäin... Siitäkin syystä siis ymmärtänee miksi tämä aikaansaannos tuntuu lähes selätysvoitolta: ompelukone 0 - minä 1!

Löysin tyynyn ohjeen netistä pikkuruisena kuvana, joten aivan ensimmäinen vaihe oli kopioida se sanomalehdistä rakentelemalleni kaava-arkille. Aivan täydellistä tyynyä tuolla tekniikalla on tosi vaikea saada, mutta sain kuin sainkin aikaan suht symmetrisen mallin. Pakko tunnustaa, että hätäpäissäni olin ostanut hitusen liian vähän kangasta ohjeeseen nähden, mutta sovelsin hiukan ja tingin pikkuisen saumavaroista. Insinöörimies varmaan kalpenee tunnustukseni vuoksi vinoiltuaan vasta eilen tavastani pikkuisen sovellella ja sooloilla tarpeen mukaan :). Minusta ohjeet ovat kuitenkin vain ohjeita ja ohjeellisia, jotka vain paranevat kun niitä tarpeen vaatiessa säätää käyttötarkoitukseensa tai tilanteeseen sopivammiksi :). Ja lopputuloshan lopulta ratkaisee!

Tämän käsityön myötä tuli muuten koiralle aikoinaan ostettu Fatboy-koiranpatjakin hyvään käyttöön. Patjan täytteenä ollut styrox-rae on nimittäin täysin sopimatonta patjamateriaalia (edes koiralle), mutta imetystyynyn täytteenä se on täydellistä.

Kuva on taas hävyttömän huono... vanha pokkari taitaa vedellä viimeisiä henkäyksiään. Joulupukille on vinkki lahjatoiveesta annettu, saapa nähdä olenko ollu tarpeeksi kiltti.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Odotusta

Miten tässä näin pääsi käymään? Loppukesästä vannoin aktiivisempaa bloggailua vaan mitenpä kävikään..? Aiheita varmasti olisi riittänyt, mutta innostusta ei. Ja väkisin väsäämällä harva homma on hauskaa, ei edes blogin pitäminen.

Sinisen talon jokaisen asukkaan elämä on tällä hetkellä melkoista odotusta: odotamme paitsi tietysti ihanaa ja tunnelmallista joulua, myös kauan kaivattua esikoistamme saapuvaksi! Ajattelin kesällä uhmakkaasti, etten kyllä ala ainakaan mitään odotus- ja vauvajuttuja blogissa kirjoittelemaan mutta, mutta, mutta... ei kai aiheelta voi välttyäkään kun pian pienen perheemme arki pyörii tiukasti pikkuruisen ihmisenalun ympärillä. Ehkäpä mielenterveyteni vuoksi yritän välillä jutella muutakin ja yritänihanvarmanakanssa välttää (ainakin syvällisemmät) pohdinnat kakkaamisen tai sen puuttumisen tiimoilta. Ihan niinkuin olo tuntuisi taas vähän uhmakkaalle - saapa siis nähdä miten onnistun.

Yksi syy miksi odotus- ja vauvajutut ovat jääneet kirjoittamatta on se, että olen tuhlannut suuren osan odotusajasta murehtimiseen ja pelkäämiseen. Olin pitkään varma, että jos sanon ääneen miten onnellinen olen masukummun kasvusta ja tulevasta lapsesta, se salamana katoaisi, otettaisiin pois. On niin helppo sanoa, että iloitse nyt ja nauti joka hetkestä, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Vasta oikeastaan loppukesästä kun kerroin uutisesta työpaikallani ja olin ikäänkuin pakotettu puhumaan asiasta muiden kuin miehen ja läheisimpieni kanssa tajusin miten vapauttava tunne oli todella alkaa iloita ja nauttia tulevasta ja raskaana olevan saamasta huomiostakin. Silti epävarmuus valtaa yhä mielen silloin tällöin ja vatsaa silittäessä kuiskaan möyrijälle "tulethan varmasti, me niin odotamme...".

Eräs ei taida edes tietää odottavansa

Tänä vuonna odotan myös kovasti joulua. Voi tosin olla, että loppusuoralla oleva raskaus hieman hidastaa jouluintoilijan valmisteluja, mutta vähemmälläkin hössöttämisellä saa aikaan kauniin ja tunnelmallisen joulun, siitä olen varma. Ja liittyyhän tähän jouluun varmasti aivan omanlaisensa tunnelma senkin takia, että ensi vuonna pöytään katetaan myös pikkuinen lautanen ja kuusen alle ilmestyy varmasti tuhdinpi kasa lahjoja kuin tänä vuonna. Mies onkin jokusen kerran todennut, että liittyyhän ihanaan odotukseen myös tietty haikeus pian menetetyistä lauantaiaamun puolille päiville kestävistä loikoiluista tai hetken mielijohteesta kahvilareissuista. Toisaalta odotamme molemmat uutta vaihetta elämässämme aivan valtavan paljon emmekä tietenkään mistään hinnasta vaihtaisi tätä pois.


Hiljentyminen ja rauhoittuminen joulun aikaan alkaa jo tällä viikolla. Huomenna istahdamme ensimmäistä kertaa vihkikirkkomme penkille kuuntelemaan joulukonserttia ja toisen kerran sunnuntaina. Vaikka en ole valtavan uskonnollinen on kirkko kuitenkin mahtava paikka juuri rauhallisen joulun etsimiselle ja usein löytämiselle. Viime jouluna istuin konsertissa silmät kyynelissä ja herkistyneenä aivan toisenlaisista ajatuksista, toiveista ja valtavasta odotuksesta. Tänä jouluna ajatukset ovat muuttumassa todeksi, mutta en silti usko välttyväni herkistymiseltä - se on nimittäin näinä päivinä täysin mahdotonta, aivan ilman kauniita joululauluja ja kynttilöin valaistuja kirkkojakin...