perjantai 22. tammikuuta 2010

Äidin sydän


Vain 12 päivää vanha ja niin täydellinen. Tyttö on, kuten kai kaikki vastasyntyneet vanhemmilleen, täysin täyttänyt äitinsä pienen sydämen ja saa hormooneista sekaisin olevan mielen herkäksi etenkin iltaisin, etenkin jos edellisyö on mennyt kiemurrellessa. Pieni hymy pienillä kasvoilla kuitenkin riittää sulattamaan kaikki murheet hetkeksi taka-alalle ja luo taas uutta uskoa, että pärjään sittenkin väsymyksestä huolimatta ja ettei kaikkia murheita ole tarpeen murehtia ainakaan yhden illan aikana. Tuoreena äitinä sitä tulee nimittäin surtua jos jonkinlaiset asiat ja pohdittua kaiken aikaa tekeekö sitä oikein ja vauvalle parhaiten, kuunneltua koko ajan onko sängyssä liian äänekästä vaiko liian hiljaista...

Olen kuitenkin löytänyt vahvan tunteen äitiydestä ja vauva tuntui heti tutulle, omalle. En ole aiemmin juurikaan ollut pienten vauvojen kanssa ja nekin harvat kerrat raskausaikana, kun pitelin miehen siskon esikoista tuntuivat tökerön kömpelöiltä yrityksiltä ja surin kovasti jälkikäteen kokeneeni epäonnistumista, kun vauva ei ollutkaan tyytyväinen sylissäni. Äidin syli tuntuu kuitenkin tunnistavan oman vauvan kehonkielen ja kahden uutukaisen on ollut helppoa lähteä tutustumaan toisiinsa.

Jos on tuoreella isällä ja äidillä opettelemista uuden perheenjäsenen kanssa, niin on myös perheen ainokaisena helliteltävänä olemaan tottuneella koiralla. Sairaalasta kotiutuminen oli Pelelle niin jännittävä tilanne, että sen sydän löi kirjaimellisesti loukkua ja oli aiheuttaa sydänkohtauksen. Onneksi huomasimme lähestyvän tajuttomuuden pikaisesti ja mies vei vauvan viereiseen huoneeseen, pois kouhottavan koiran silmistä, jotta se sai aikaa rauhoittua ja iloita pelkästään minun näkemisestäni pitkästä aikaa. Alkuhuuma on sittemmin muuttunut jo vauvan huumaavan tuoksuun totutteluksi ja kokopäiväiseksi päivystämiseksi. Aiemmin Pelen päivät kuluivat lokoisten päiväunien parissa, korkeintaan uneksimispaikkaa vaihdellessa. Nyt se ei tunnu saavan hetken rauhaa, kun on toimittava itkuhälyttimenä, vauvan syötön virallisena valvojana ja vaipan vaihdon sivusta seuraajana, edes lenkille ei malttaisi lähteä kun uusi virka vaatii sen mielestä kokonaisvaltaista läsnäoloa. Ja vieläkään ei ole saanut kunnolla nuuhkaista kakkavaippaa tai haistella vauvan päätä... Iltaisin sohvan nurkkaan onkin käpertynyt erittäin väsynyt koiraherra, Pele-setä, josta juuri tuli isoveli..