keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Yksi ikuisuusprojekti vähemmän

Kun hyvä ystäväni aikoinaan tuli raskaaksi ajattelin heti, että haluan ilahduttaa häntä ja tulevaa lasta jollakin ihanalla peitolla ja löysin ohjeen virkattuun vauvan sängynpeitteeseen. Ensimmäisen rivin kissoja virkattuani kuitenkin tajusin miten työlään urakan olin itselleni ottanut ja etten luultavasti saisi peittoa valmiiksi sillä tahdilla ennen vauvan syntymää. Ilahdutin kyllä ystävääni vauvan peitolla, mutta neulotun peiton ohje oli helpompi ja huomattavasti nopeampi tehdä - en vain koskaan tullut ottaneeksi peitosta valokuvaa ja postattua saavutustani :). Virkattu kissapeitto jäi siis sivuprojektiksi, jota tein aina silloin tällöin kun ei ollut mielenkiintoisempaa käsityötä työn alla. Kun sitten oma vauva ilmoitti tulostaan päätin, että peitto on saatava valmiiksi ennen vauvan tuloa ja aloin töihin oikein urakalla. Silti, vaikkei tuollainen ruutuvirkkaus mitään avaruustiedettä olekaan, se oli yllättävän hidas tehdä ja illassa valmistui korkeintaan muutama hassu rivi. Muutama päivä ennen laskettua aikaa jo melko malttamattomana 9 kuukauden odotuksesta vitsailin miehelle, että nyt kai peitto on tehtävä pikaisesti valmiiksi kun vauva selvästi tuntuu odottavan, että saa sen valmiiksi ennen kuin suostuu syntymään. Noh, arvata saattaa ettei vauva tietenkään sitä odottanut ja peitto jäi taas kesken. Nyt, keskellä vauva-arkea vastasyntyneen kanssa peiton teko on ollut entistäkin haastavampaa lähinnä ajan puutteen vuoksi, mutta kas ihmettä; sain kuin sainkin sen viimein valmiiksi vain muutama päivä sitten! Seuraava haaste olikin löytää aika kirjoittaa siitä blogiin... ;)

Arki vauvan kanssa kotona on ollut antoisaa. Kun hormoonimyrskyt ovat vielä takana päin, on mielikin huomattavasti kevyempi ja huomaan hommaan löytyneen jo hieman varmuuttakin. Väsymys toki vaivaa aika ajoin ja miehen ensimmäinen työviikko olikin melkoinen koettelemus molemmille. Kinaa ja äkäilyä tuli lähes aiheesta kuin aiheesta ja olin jo hätääntynyt etteikö tasaista, mukavaa arkea meille löydykään. Mutta aivan kuten elämä vastasyntyneenkin kanssa, arki taisi vain vaatia vähän opettelua ja sujuu jo paljon kivuttomammin. Myös Pele on jo hieman rauhoittunut ja malttaa jo makoilla päiväunia eikä aivan jokaista vaipanvaihtoa tarvitse enää vahtia. Se tuntuu myös nauttivan vaunulenkeistä - ainakin siihen saakka kunnes vaunuista kuuluu parkaisu, se nimittäin koiran mielestä tuntuu antavan aihetta paniikkiin ja mitä pikaisimpaan kotiin palaamiseen. Taitaapa se vähän olla myös ainakin aika ajoin surkeana ykköslellikin asemansa menettämisestä ikiajoiksi. Raasu.