maanantai 24. toukokuuta 2010

Kuin koira kasvimaalla

Virallinen valvoja vahtii, että sipulit tuli istutettua oikein päin, perunat ovat oikeassa syvyydessä ja että punajuuren siementen istutusväli pysyi oikeana :). Nyt vain toivotaan maltillista, mutta riittävää sadetta ja lämmintä, muttei paahtavaa aurinkoista keliä. Ja pidetään peukaloita pystyssä...

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kyllä meistä vielä farmareita tulee...

Tähän se tulee ja tästä se lähtee: kasvimaa. Ahkera mies on tehnyt monta pitkää päivää myllertäessä vanhaa pellon pohjaa. Siihen se kuitenkin pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan, vanhan päärakennuksen ja savusaunan kupeeseen. Vielä tänä kesänä en kovin paljon ehdi avuksi, mutta ensi kesänä kuopsuttelemme maata yhdessä, koko perheen voimin. Huomenna istutetaan peruna, pian sipulit, porkkanat, pari omenapuuta ja siirretään huonolla kasvupaikalla kituvat marjapensaat. Toivottavasti syksyllä olisi jotain mistä korjata myös satoa!


Savusaunan oven edustalta pelastettiin myös piskuinen raparperi. Se odottelee vielä ämpärissä pääsyä entisille kasvupaikoilleen. Kyllä meistä tätä menoa vielä farmareita tulee... :)

torstai 6. toukokuuta 2010

Pitkät jäähyväiset

Itse pedattu

Tuntuu kuin eläinlääkärin soitosta olisi alkanut pitkät jäähyväiset. Kenties jokunen viikko, ehkäpä puolitoista kuukautta, joka tapauksessa liian vähän aikaa meillä on enää yhdessä rakkaan lemmikin, ystävän kanssa. Imusolmukesyöpä on nopeasti etenevä sairaus, jonka ennuste on koiralla lohduton. Selvää on, ettei samanlaisiin suuriin hoitoihin kuin ihmisillä ryhdytä vaan keskitytään jäljellä olevan ajan ja olon helpottamiseen. Tällä hetkellä koko juttua on vain niin vaikea uskoa todeksi. Pele on yhä suhteellisen pirteä ja jaksaa lenkkeilläkin. Viikonlopun nielemisvaikeudet ovat onneksi ainakin toistaiseksi helpottaneet ja ruoka maistuu taas. Ainoa näkyvä oire on hienoinen laihtuminen ja leuan alla käteen tuntuu isot patit. Muutkin imusolmukkeet ovat turvonneet, mutta eivät näy. Käsittääkseni käännös huonompaan saattaa kuitenkin tulla yllättäen ja usein todella nopeasti. Kipuja sillä ei näytä olevan, eikä ymmärtääkseni pitäisi tullakaan.

Yritämme miehen kanssa kovasti käsittää asiaa ja tsempata päiväaikaan tyttären vuoksi, ettei pienen ihmisen alun tarvitse ihmetellä kun äiti ja isi eivät enää hymyilekään. Väsyneenä illalla itku sitten viimein vie voiton. Olen myös yrittänyt kuvitella elämää ilman koiraa, ilman Peleä. En osaa - en vielä.

Pyysin miestä eilen lupaamaan, että teemme ratkaisevan päätöksen ajoissa, sitten kun on aika antaa ystävän mennä. Lohduttomasti surevaa miestä oli raastavaa katsoa. Sovimme, että sopiva aika on sitten kun koiran elämä ei enää näytä elämältä maistuvan, mieluummin vähän liian aikaisin kuin vähän liian myöhään. Meiltä suurin rakkauden osoitus on päästää kärsivä menemään.