perjantai 9. heinäkuuta 2010

Omin sormin suuhun

Tyttö täyttää huomenna puoli vuotta. Olemme hieman varkain ja etukäteen opetelleet syöttötuolissa istumista ja samalla sormiruokailua. Jätin siis soseet kokonaan syöttämättä ja nassikka saa itse, omin sormin opetella syömään kiinteää ruokaa. Maailmalla tämä malli on kai jo aika yleinen, mutta täällä Itä-Suomen pienessä maalaiskaupungissa vielä melko tuntematonta toimintaa. Luin aikoinaan aiheesta ensimmäisen kerran Vauva-lehdestä ja tytön kummitädin esimerkkiä seuraillen päätin kokeilla. Ensimmäiset kuusi kuukautta siis tarjotaan vain maitoa ja sitten kun syöttötuolissa istuminen sujuu, tarjotaan porkkanaa käteen. Kuulostaako hurjalle? Ei pitäisi, sillä tuon ikäinen vauva tutkii muutenkin hanakasti kaikkea suuhun laittamalla ja uusiin makuihin ja koostumuksiin tutustuminen tapahtuu ihan vain leikin varjolla toistaiseksi. Aivan aluksihan syöty ruuan määrä versus lattialle mätetty ja pöytään liiskattu määrä on aivan minimaalinen. Lisäksi lapsi oppii hyvin nopeasti mikä määrä on liian paljon ja miten ruokaa siirrellään kielellä suussa imemisen sijaan. Muutaman kerran tyttö on kakonut nakertaessaan liian ison palasen suuhunsa, mutta yleisesti ottaen alkuun on päästy oikein mallikkaasti. Niin, ja myönnän kyllä pikkuisen hätääntyneeni noina muutamana kertana... minkä sitä vaistolleen suojella avutonta lasta mahtaa. Nyt kuitenkin yritän hillitä epävarmuuteni ja antaa lapsen yrittää, sillä hän oppii varmasti ja tulee varmemmaksi syöjäksi mitä pidemmälle ehditään. Tähän mennessä ruokalistalla on ollut keitettyä porkkanaa, keitettyä kesäkurpitsaa, kurkkua ja banaania. Jännittävää seurata pienen kehitystä myös tällä saralla!

Huomenna olemme suunnitelleet tekevämme ensimmäisen venereissun vauvan kanssa. Saapa nähdä miten laineet pientä nukuttavat vai harmittaako koko reissun ajan kun ei pääse harjoittelemaan vastaopittua kierimistä :)

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Huh, hellettä

Ihanat pionit kukkivat takapihalla. Tulppaanien lisäksi pionit ovat aivan ehdottomasti suosikkikukkiani ja aina ah, niin kauniita. Ja toisin kuin vuosi vuodelta käpettyneemmät liljani, pionit sen kuin kasvavat ja kukoistavat joka kerta komeammin. Voisin istua ihastelemassa valtavia kukintoja vaikka kuinka pitkään, mutta eräs pieni takiainen pitää huolen, ettei yhdessä paikassa liiemmin vanheta. Samainen pikkuörkki on myös pitänyt sen verran kiireisenä, että joudun tunnustamaan tänä kesänä tappioni kukkapenkkien rikkaruohoille ja pionienkin penkin valtaavalle nurmelle. Kukkien ihanaa loistoa siis hiukkasen laimentaa rehottavat, retuperällä olevat penkit... Mutta näillä helteillä ei kitkemisurakka juuri houkuttele. Enkä erityisemmin pidä helteestä muutenkaan. Lämpimästä kyllä, mutta hellerajoja rikkova kuumuus ei ainakaan päiväkaupalla ole enää mukavaa.

Olemme opetelleet koirattomien elämää muutaman viikon ajan. Hyvästien jättö rakkaalle lemmikille oli kova paikka. Ikävän määrää on vaikea kuvailla.