perjantai 27. elokuuta 2010

Jotain valmista, paljon suunnitelmia

Tälläinen lähtee ensi viikolla yksivuotiaalle syntymäpäivälahjaksi. Ohjeen mukainen koko 80 näyttää aika reilulle, mutta eipähän ole ainakaan heti liian pieni. Kuvausassistentti olisi kai ollut innokas poseeraamaankin villatakin kanssa, mutta jotta napit pysyisivät kiinni edes lahjan antamiseen saakka, päätin jättää takin sovittamisen sankarille itselleen. Villatakin kauniit lilan sävyt eivät jostain syystä toistu tässä yhtä kauniina vaan näyttävät ennemminkin sinisiltä. Ensimmäiseksi tekemäkseni villatakiksi olen oikein tyytyväinen :)

Sen sijaan assistentti saa oman villatakkinsa yllä olevissa kirjavammissa väreissä. Listasin eilen myös neulottavien listalle syyslapaset, talvisemmat lapaset tai parit sekä villahaalarin. Oman kummitätini tekemät villatakki ja -housut ovat nyt juuri sopivan kokoiset ja lämpöiset, mutta talven tullen auttamatta liian pienet. Neulestudiossa riittänee siis kiirettä syysiltoina.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ruokaa, ruokaa enemmän ruokaa

Olen sitkeästi jatkanut sormiruokailua tytön kanssa siitäkin huolimatta, että välillä oli jo todella toivottomia hetkiä kun ruokailu oli enemmän kakomista kuin ruuan maistelua ja siihen tutustumista. Heikkona hetkenä aloitin rinnalla myös soseen syöttämisen jokaisen ruokailun yhteydessä, osaksi kai rauhoittaakseni omaa mieltäni ja uskotellakseni, että tyttö syö edes jotain. Hyvän alun jälkeen tuli siis aivan kuin taantuma ruokailun opettelussa ennen kuin se taas jokin aika sitten lähti uuteen nousuun ja alkaa jo uskoakseni sujua melko hyvin. Soseisiin turvaudutaan nyt vain reissussa jos sormiruuan järjestäminen on vaikeaa. Edelleenkään en tosin ole aivan vakuuttunut tytön syömän ruuan määrästä, mutta ainakin pulleat posket ja virkeä, menohaluinen ja kasvava vauva kertovat, että ravintoa saadaan riittävästi. Pääasiallista ravintoahan on tietysti vielä maito, mutta toivottavasti enenevissä määrin tulevaisuudessa myös erilaiset kiinteät ruuat. Tähän mennessä vauvamenusta löytyy vaihtelevina yhdistelminä:

keitettyä tai paahdettua porkkanaa
keitettyä kesäkurpitsaa
banaania
kurkkua
vesimelonia
parskaalin kukintoja
kanaa
avocadoa
riisikakkua
cantaloupemelonia
paahdettua bataattia
nektariinia
tofua
päärynää
munakasta
persikkaa
jauhelihaa
maissinaksuja

Joinain päivinä ruoka maistuu selvästi paremmin kuin toisina, samoin herkkuruokalajit vaihtelevat. Bataattia on turha tarjota monena päivänä peräkkäin, sillä ruoka päätyy saman tien lattialle. Tyttö viestittää myös melko selvästi tulleensa kylläiseksi tai kyllästyneensä ruokailuun alkamalla mättää ruokaa lattialle. Uskoisin kuitenkin, että myös soseiden kanssa joinain päivinä ruokahalu on parempi ja toisina päivinä vauva vain päättää passata. Ja onhan sormiruokailussa vielä se etu, että syöty ruoka on täyttä tavaraa eikä sitä ole ohennettu, laimennettu tai prosessoitu millään tavalla.

Viikonloppuna olimme käymässä lähistöllä vanhan koulun huutokaupassa ja ilokseni bongasin väkijoukosta toisenkin sormisyöjävauvan joka tyytyväisenä nakerteli päärynänpuolikastaan vaunussa istuen ja aterioi siis keskellä huutokauppaa. Meillä ei sillä kertaa ollut eväänä muuta kuin sosetta ja sekin nautittiin vasta huutokaupan jälkeen paluumatkalla mummolassa. Tuntuu kuitenkin, että ainakin tällä hetkellä onnistunut ruokailu vaatii melko rauhalliset puitteet ja vähän häiriötekijöitä, muuten tyttö ei keskity ja joko lopettaa syömisen kokonaan tai kakoo koko ajan kun epähuomiossa ottaa liian suuria palasia tai suun liian täyteen. Muutenkin ruokailu on usein melkoista heilumista ja hillumista vaikka yritän olla kiinnittämättä liikaa huomiota pieneen syöjään ja päin vastoin ruokailla samalla itse yhteisen ruokailuhetken merkiksi. Mutta niinhän se on: jokainen tyylillään ja meillä tyyli on nähtävästi tämä. Rauhalliseksi ja tyytyväiseksi luonnehdittu vauva pistää shown pystyyn ja esiintyy vaikka sitten ilman yleisöä. Varmaa kuitenkin on, että tällä linjalla jatkamme :)

lauantai 7. elokuuta 2010

Aarteita

Mies pelasti ihanaisen vaaleanpunaisen ruusun ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten ympärillä rehottavien kirsikan vesojen keskeltä kasvimaamme liepeiltä. Tänä vuonna vesakko taas ryöpsähti ja pelastusoperaatio jouduttiin toistamaan. Kauniisti ruusuraasu kuitenkin jaksaa vuodesta toiseen kukkia. Ihana aarre vanhan talon kupeessa.

Keinuotuoli-aarre pelastettiin mummolastani viime hetkellä kun se oli saanut tuomiokseen joutua kierrätyskeskukseen. Mummon vanha keinutuoli olisi saanut löytyä jo kuukausia sitten, sillä haikailimme kovasti sellaisen perään kun tyttöä vielä joutui nukuttelemaan kävellen ja kanniskellen pitki poikin asuntoa. Ehkäpä keinutus olisi vaativalle nukkujalle kelvannut liekutteluksi ja vanhemmat saaneet hetken lepoa. Tarina kertoo, että mummoni suuttui kovasti saadessaan keinutuolin lahjaksi, sillä hänestä keinutuoli oli vain vanhoja ihmisiä varten. En muistakaan mummon koskaan tuolissa istuneen. Ukki sen sijaan ei muualla juuri istunutkaan, joten ehkäpä lahjan antajalla olikin tuolloin oma lehmä ojassa :)

Toinen perintökalleus, joka oli saamassa samaisen karmean kohtalon on yksinkertaisen kaunis mummolan puusohva. Se on kai isomummoni vanha sohva enkä käsitä kuinka joku olisi raaskinut sen kiikuttaa kierrätykseen. Sohva on alunperin ollut ruskeaksi petsattu, mutta on sittemmin maalattu kermanvaaleaksi. Kuva hieman vääristää väriä, se ei suinkaan ole luonnossa noin vaalea vaan hieman tunkkaisen kellertävä. Nyt pähkäilenkin raaskinko maalata vanhuksen uudestaan kun se kerran ei joka tapauksessakaan ole enää alkuperäisessä kuosissaan. Lisäksi sohva hakee vielä paikkaansa, lähes kaksimetristä huonekalua ei niin vain sijoitella.

Myös kasvimaalla tapahtuu. Sipuli kukkii - ei tosin pitäisi. Sille ei vain taida mahtaa mitään. Onneksi satoakin taidetaan saada ja sipuli pitäneekin korjata aivan lähipäivinä.

Koristekurpitsakin kasvaa. Kuvan ottamisen jälkeen se on helahtanut kukkaan ja antaa siis odottaa kurpitsojakin syntyviksi. Toivoisin kovasti, että oikea kurpitsa kuuluisi herkkuihimme, olisi nimittäin ihana kasvattaa valtavia molluskoita kasvimaalla, mutta kumpikaan meistä ei voi sietää kurpitsaa. Siksi on tyytyminen koristelajikkeeseen, josta toivon mukaan saisi rakenneltua syysasetelmia pihamaalle, joka edelleen tosin rehottaa kesantokunnossa...

Mahtava kesä joka tapauksessa!