perjantai 29. lokakuuta 2010

Haalari

Jälleen uusi valmistunut käsityö! Näitähän valmistuu kuin liukuhihnalta, ihan yllätän itsenikin :) Lapsen talvihaalari on ollut vetoketjua vaille valmis jo jonkin aikaa, mutta tänään viimein ylitin itseni taas ompelukoneen kanssa ja surautin ketjun paikoilleen. Haalari oli tosi kiva tehdä ja nopeakin, mutta helppo ohje hieman kostautui siten ettei ulkonäkö ole aivan viimeisen päälle kaunis kuin se voisi olla. Tekijässä kun suinkaan ei voi olla osaa tai arpaa vaillinaisen ulkonäön suhteen... Ihkaensimmäiseksi villahaalariksi olen kuitenkin tyytyväinen ja asiansa se ajaa aivan taatusti, lämmittää ja suojaa. Hieman Novitan ohje kyllä näin jälkikäteen ihmetyttää, sillä ohjeen mukaan tehty suurin koko 80 on juuri sopiva tytölle keskivartalon kohdalta kun taas lahkeet ja hihat täytyy vielä kääntää. Toivotaan, että tyttö venyy talven aikana siis vain käsistä ja jaloista, muutoin jää haalari heti pieneksi.

Mannekiini katseli kuvaushetkellä ikkunan takana ilveilevää isäänsä kunnes päättikin, että ilveily taitaakin itse asiassa olla pelottavaa ja pärähti itkemään.

Jaahas, mitähän sitä sitten seuraavaksi..?

torstai 28. lokakuuta 2010

Reissutuliaiset

Ehdimme ostaa syöttötuolin ennen kuin innostuimme tutustumaan sormiruokailuun sen tarkemmin ja päädyimme kenties sen kannalta katsoen vääränlaiseen ratkaisuun. Stokken TrippTrapp on tietysti ihanan monikäyttöinen ja kaunis katsella, tukeva ja laadukas, mutta ei missään tapauksessa käytönnöllisin sormiruokailijalle. Ruoka olisi kätevintä saada lapsen helposti saataville esim. syöttötuolin kiinteälle tarjottimelle, lähelle lasta. Pöydälle tarjoiltu ruoka putoaa helposti vahingossa lattialle (vaikka sitä siis mätetään ruokailijan toimesta tahallaankin), kierii ja vierii karkuun ja tietysti sotkee aivan koko pöydän pienen ruokailijan käsittelyssä. Miehen isyysvapaalla tehdyltä Helsingin reissulta löysimme niin ikään Stokken valmistaman pöytään kiinnitettävän reunuksellisen alustan, jota nyt muutaman päivän olemme testailleet. Ja kätevältähän se vaikuttaa! Ainoastaan alustan kuvat tuntuvat välillä tyttöä hämäävän, ruokaa kun saattaa olla vaikea erottaa kirahvin korvista tai kilpikonnista. Järeiden imukuppien ansiosta alusta pysyy myös hyvin paikoillaan (mitä yksikään imukupillinen lautanen, joita olen kokeillut ei tee) ja lapsen kasvaessa kuvia on myös vaihdettavaksi asti, yhteensä kuusi kappaletta.

Reissussa ollessa syötin tytölle suurimmaksi osaksi soseita, sillä en viitsinyt alkaa kyläpaikassa kauheasti mitään kokkailemaan ja sotkemaan. Kaupungille oli helppo ottaa purkki mukaan, lämmittää ja syöttää. Onneksi meillä sekatekniikka toimii yhä ja tyttö suostuu syötettäväksi, sillä aivan herkkua hänestä soseet eivät ole. Kotiin palattuamme porkkanan palaset maistuivat jääkaappikylminäkin ja ruokaa on oikein ahmittu. Ei siis epäilystäkään millä linjalla tytär haluaa pysytellä :)

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tuliaisia

Tälläiset lähti tuliaisiksi Helsinkiin. Novitan Mambo taipui kivasti pannulapuiksi ja reunukseksi löytyi söpöä pinkkiä virkkuulankaa. Kivat pienet välipalat ennen seuraavaan urakkaan tarttumista :).

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Sormiruokailusta

Ennen

On jo pitkään pitänyt kirjoitella päivitystä edistyksestämme sormiruokailun saralla, mutta mutta... mitään en tunnu taas saavan aikaiseksi. Aiheita on muitakin mielessä vaikka kuinka, ehkäpä ne pikkuhiljaa löytävät tiensä myös tänne blogin sivuille.

Alun epätoivoisten hetkien jälkeen tuntuu, että ruokailu tytön kanssa alkaa tosissaan sujua! Ainakin hän on jo melko taitava käsittelemään ja pitelemään ruokaa nyt kun pinsettiotekin on varmasti hallussa. Kakomista tapahtuu enää aniharvoin ja usein ruokaa menee jo melkoisiä määriäkin. Pakkokin sitä on mennä, sillä maito kelpaa enää öisin ja silti tyttön kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia. Olen tämän kuun ajan pitänyt myös pientä ruokapäiväkirjaa ja ruksannut kalenterinkulmaan joko plussia tai miinuksia sen merkiksi miten minusta ruokailu sujui. Ja vaikka miinuksiakin on pitkä rivi, niin on plussiakin kertynyt vähintäänkin yhtä paljon. Ruokailu ei siis tosissaankaan ole enää päivittäistä pakkopullaa ja jännittäviä hetkiä vaan ihan mukavaa yhdessäoloa lapsen kanssa ja yhteisiä ruokailuhetkiä. Pyrimme nimittäin itsekin syömään samaan aikaan lapsen kanssa. Aina se ei toki onnistu, mutta kenties kerran päivässä kuitenkin.

Jälkeen

Kuvat lautasilta ennen ja jälkeen kertovat myös samaa, jonkin verran lautaselta häviää, mutta osa jää joka kerta syömättäkin. Eniten sormiruokailussa tällä hetkellä harmittaakin poisheitettävän ruuan määrä. Ruokaa kun on oltava tarjolla reilusti, sillä osa päätyy lattialle, joskus joku ruoka-aine kelpaa ylitse muiden, joskus joku ei kelpaa lainkaan ja niin edelleen. Sotku ei niinkään harmita, sen saa pois siivoamalla. Ainoastaan tytön erittäin pitkät hiukset aiheuttavat välillä harmistusta kun ne ovat ruuassa ihan koko ajan - mutta pesemällähän nekin puhdistuu ja harjaamalla lähtee jo enimmät :)

Tällä hetkellä ehdotonta herkkua on kurkku ja Talk Murut, niitä menisi joka aterialla. Eilen sorruin myös ostamaan aivan järjettömän kalliita pensasmustikoita pikkuruisen tuokkosen ja ne tuntuivat olevan herkkua aivan ensimmäisten irvistysten jälkeen. Pitänee ensi kesänä istuttaa rivi mustikkaa kasvimaalle, niin saa tyttö napsia marjat suoraan pensaasta - äidin kukkarokin kiittää :)