keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Rotinoita, osa 1

Jokohan tämän uskaltaisi paljastaa..? Tälläinen nimittäin lähti perjantaina postissa pienen pienelle tyttöselle lämmittämään keväisiä päiväunia tai vaikkapa köllöttelyalustaksi. Ja jollei käyttöä kesän korvalla enää ole niin kelpaapa sitten vaikkapa nukkeleikkeihin myöhemmin. Toivottavasti posti ehti toimittaa paketin ajoissa - tai sitten, ettei pienen äiti ole kovin ahkera blogini lukija :).

Tuo peitto on järjestyksessään jo neljäs lajiaan. Kaksi muutakin ystävää ja aivan sattumalta myös samalla pientä tytöntylleröä on omansa saaneet jo aiemmin ja yhden, paksumman ja talvisemman tein itselleni. Harmittaa vain kun Novitan langat vaihtuvat niin usein ja vanhat jäävät pois valikoimista, ettei tämänkään ohjeen alkuperäistä Mambo-lankaa ole enää saatavilla joten pieni sovellus on aina tarpeen. Siitäkin huolimatta, tämäkin tekele osoittautui loppujen lopuksi aivan tyydyttäväksi, etenkin kun lisäsin virkatun reunan, jolloin kokonaisuudesta tuli jotenkin eheämpi ja viimeistellympi.

Toivottavasti miellyttää myös saajaa!

torstai 10. toukokuuta 2012

Kasvua

Viime blogikirjoituksessani vasta istutetut chilit ja tomaatit kasvaa rehottavat hirmuista vauhtia! Kerrankin... Tällä kertaa uskalsin näemmä kastella jiffy-turvepaakkujani tarpeeksi paljon ja ne ovatkin osoittautuneet mitä mainioimmiksi kasvatusalustoiksi. Muina kertoina en kai ole uskaltanut lorotella riittävästi vettä kun tuloksena on ollut kuivat käppyrät ikkunalaudalla eikä merkkiäkään taimista. Kolme tomaatintainta on jo siirtynyt isompiin astioihinkin, kolme vielä odottelee. Mitähän chileille pitäisi tehdä? Kai nekin ilahtuisivat jos tilaa olisi enemmän...

Myös varastossa talvisäilössä olleet perlargonia ovat virkistyneet. Ne olivat niin kuivan karahkan näköisiä kun mies kantoi ne sisään, etten millään olisi uskonut niihin tulevan mitään eloa. Niillekin kuitenkin isommat ruukut ja tuore multa näyttää tehneen tehtävänsä ja kasvu on ollut hirmuista. Nämä kaksi ovat muuten selvinneet kyllä pari muutakin talvea (erittäin huonosta kohtelusta huolimatta), mutta viimeisimmästä kukinnasta on jo niin pitkä aika, etten edes muista minkä värisiä kukkia niihin sopisi odottaa. Ehkäpä sekin selviää jos hyvä hoitosuhde jatkuu :).

Kasvua on ollut havaittavissa toki muuallakin :)... masun ympärys sen kuin paisuu ja ensi viikolla saankin jo jäädä oloneuvokseksi odottelemaan milloin uudet kiireet alkavat. Mieliala on hieman sekava vaikka työt mielelläni jätänkin taakseni. Painin päivittäin ainakin huonon omantunnon kanssa siitä syystä, että aion pitää vanhempaa lasta hoidossa ainakin osan aikaa siihen saakka kun sisarus syntyy. Ajatus siitä, että raijaan lapsen hoitoon ja itse suuntaan vaikkapa kitkemään kukkapenkkejä tai (taivas varjele!) vaikkapa kaupungille tuntuu suorastaan rikolliselle. Yritän kuitenkin tolkuttaa itselleni, että on kaikkien paras, että äiti jaksaa olla äitinä edes osan viikkoa ja olisi edes suht elävien kirjossa sitten kun kiireet todella kahden pienen kanssa alkavat. Olen myös muutamaan otteeseen törmännyt jopa aivan tuomitseviin kommentteihin huonoista äideistä, jotka eivät kykene lapsiaan kotona hoitamaan. Se tuntuu oudolle.

Tämän epelin kasvua sen sijaan jäämme edellee odottamaan. Toivoimme steriloinnin jälkeistä henkistä kasvua, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet yhtä laihoja kuin itse kattimatikainenkin... Yhä se painelee illat pitkät häntä pulloharjana pitkin seiniä, sohvia ja sänkyjä, kiipeilee isoissa huonekasveissa ja uutuutena räimii sälekaihtimia sen minkää ehtii ja yltää (huokaus...). Jos nyt jotain kehitystä on väkisin ja terävällä tikulla kaivettava niin kenties on havaittavissa hienoista pehmeyttä neitikissan luonteessa - kuitenkin, ja kaikesta huolimatta. Viikonloppuisin kun talo hiljenee päiväunille se kömpii viereen kehräämään ja puskemaan sen sijaan, että käyttäisi otsaani kiihdytyskaistana seuraavaa päätöntä spurttia varten. Onhan se jotain, onhan? Ja ainakin olemme helpottuneita siitä, että huhtikuun alun juoksuajan (sanotaanko sitä kissallakin juoksuksi?!?!?) kaaaamalan hiiirveään kaaammottavat mouruamiset ovat historiaa. Kenellekään ei näet jäänyt epäselväksi mitä Mimmi-kisulilla oli mielessään tai mistä oli puute keskellä yötä tai heti aamutuimaan, keskipäivällä tai hieman ennen tai jälkeen minkä tahansa hetken... Kun sitten tämä kaikki yllätti meidät vielä kahteen eri otteeseen kuukauden sisällä, oli aika eläinlääkäriinkin varattu salamannopeasti. Nyt leikkauksesta toivuttuaan Mimmiläinen saakin opetella suuren maailman ihmeitä ulkoilemalla narun päässä takapihalla. Vielä eilen kova tuuli oli siitä liian kammottavaa, että pihalla olisi ainakaan yksin voinut oleskella. Pienin askelin siisi :) - silläkin saralla.